Keskeneräisten kätköstä

Sieltä keskeneräisten korista kaivelin seuraavaksi viittä vaille valmiin puuvillaisen pitsipaidan. Kolme vuotta sitten neuloin 9 mm puikoilla ja paksulla Novitan Hanko-langalla etu- ja takakappaleet sekä hihat. Seuraavana kesänä suunnittelin palojen pingotusta ja yhdistämistä, mutta vasta vuosi siitä sen toteutin. Melkein. Tälle vuodelle jäi vielä pari viimeistä saumaa ommeltavaksi.

Paljon tekisin nyt toisin. Hanko on hyvä virkkauslanka, mutta paidaksi neulottuna raskas ja joustamaton. Ohje on nuoren amerikkalaisneitosen käsialaa, ja jostain syystä se poistettiin netistä ennen kuin sain palat neulottua. Hihat neuloin ulkomuistista, sillä ohjetta en ollut printannut / tallentanut minnekään. Erittäin helpottunut fiilis, kun paita on vihdoinkin valmis ja ihan kivalle se näyttää päällä. Hiukkasen hihasaumat kiristää, mutta voinen elää sen kanssa.

Stay the Same

Veera Välimäen Stay the Same singahti saman tien jonoon, kun ohje tuli vastaan Ravelryn kautta. Tiesin heti, että paidan väriblokkiin saisin käytettyä jonkun yksinäisen lankavyyhdin omasta varastosta ja ostettavaa jäisi vain päävärin verran. Ei paha ollenkaan! Taisi kuitenkin mennä loppukesään ennen kuin pääsin Snurreen Madelinetoshien äärelle. Värivalinta on tuttu ja turvallinen tummempi harmaa (TUTin Uncommon Everyday) & vaaleampi harmaa (Madelinetoshin Tosh Sock).

Paita neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alas, mutta väriblokin kohdalla neulotaankin etu- ja takakappaletta edestakaisin. Hiukkasen liikaa nurjia silmukoita minun makuuni, mutta selvisin urakasta. Helmasta muotoillaan kaareva sekä etu- että takaosassa lyhennetyillä kerroksilla. Alaosaan ommellaan vielä yksityiskohdaksi feikkinapit, jotka ovat siis ainoastaan koristeena.

Merinohan on siitä jännä neulottava, että saan sen jotenkin aina venähtämään pesussa. Paita oli sellaisenaan just täydellinen, kun sain viimeiset silmukat pääteltyä. Kastelun jälkeen tuo vaaleampi harmaa venähti ja lähenteli polvitaivetta, joten purin takaosan joustinneuleen sekä lyhennetyillä kerroksilla tehdyt helmamuotoilut. Sitten neuloin joustimen uudelleen, ja mielestäni helma on ihan ok ilman takaosan muotoiluja.

Hihatkin tietysti venähti hankalaan mittaan. En oikein tiedä, ovatko ne nyt liian pitkät ollakseen vajaamittaiset vai liian lyhyet ollakseen pitkät. Jätin hihat tämän takia päättelemättä ja mietiskelen, josko neuloisin niihin muutaman sentin lisää.

Ei varmaan tule yllätyksenä, että mielestäni tämä on ihan huippu paita! Tykkään tuosta a-linjaisesta mallista ja värivalinta onnistui nappiin. Menee farkkujen ja hameenkin kanssa, joten ehdottomasti suosikkineuleainesta!

Aaltoillen

Kaikenlaisia uusia projekteja on taas aloiteltu, mutta keskittymiskyky yhteen kerrallaan on olematon. Tässä taustalla olen kuitenkin (mielenrauhan vuoksi) kaivellut esille muutamia vanhempia keskeneräisiä tavoitteena saada ne vihdoinkin valmiiksi.

Viime vuoden Tampereen messuilta mukaan tarttui Snurren osastolta yksi kerä pitsivahvuista Lamana Piuraa, jonka mukana sai ohjeen Aaltoillen-huiviin. Aloitinkin huivin jo heti marraskuussa, mutta jostain syystä se eteni takkuillen. Puikkokoko oli minun käsialalleni liian pieni ja pätkissä kun etenin, joka kerta piti aloittaessa miettiä, mitä olikaan neulonut ja mitä vuorossa seuraavaksi.

Pari viikkoa sitten päätin purkaa koko työn ja aloittaa uudelleen isommilla puikoilla (4 mm). Eikä siinä mennyt kuin viikko ja huivi oli valmis. Tuntuu, että olisi tehnyt suurenkin työn, sillä sen verran kauan tätä huivia on keskeneräisenä katseltu!

Tämä herkkä pitsihuivi päätyi syntymäpäivälahjaksi äidilleni. 

Rye

Pari vuotta siihen meni, että osasin yhdistää jonossa roikkuvan Rye-sukkien ohjeen lankakorista löytyvään Väinämöiseen. Ohje kun huutelee worsted-vahvuista lankaa, jollaista harvemmin tulee ostettua. Slipareiden jälkeen oivalsin, että Väinämöinenhän menisi näihin sukkiin kaksinkertaisena.

Tuo räväkkä sininen on nimittäin jotain sellaista, jonka yhdistän mieluiten sukkiin. Muutenhan tuo sukkamalli on varsin yksinkertainen. Yksityiskohtana ainoastaan tuo ainaoikeinraita sukan etuosassa.

Oivalsin muuten senkin näitä sukkia neuloessa, etten oikeastaan tykkää näin paksusta langasta neulotuista sukista. Vähän on tönköt, mutta saattaa johtua siitäkin, että unohdin vaihtaa resorin jälkeen isompiin puikkoihin. Olisin tietysti voinut muokata ohjetta ja tehdä nämä yksinkertaisesta Väinämöisestä, mutta eipä tullut ajoissa mieleeni. Hyvät saapassukat kuitenkin!

Rosewater

Minun ei todellakaan pitänyt neuloa taas uutta huivia! Mutta minkäs teet, kun joka puolelta tulee vastaan upeita versioita Janina Kallion Rosewaterista. Sopiva lankakin oli valmiiksi hamstrattu Snurresta, joten ei tarvinnut kuin ostaa ohje ja neuloa.

Rosewater on tuttua Janina Kalliota - ainaoikeaa, langankiertoja ja pudotettuja silmukoita. Juurikin ainaoikean ja pudotettujen silmukoiden ansiosta huiviin saa pingotusvaiheessa reippaasti lisää mittaa ja yhdestä vyyhdistä saa näin neulottua aika täydellisen kokoisen huivin. Janinalta löytyy muutenkin loistavia huiviohjeita juuri näille lankakorin yksinäisille vyyhdeille.

Lankana huivissa on Madelinetoshin Tosh Merino Light. Sävynä Espadrilles, joka on tuollainen oranssinpunaisenpinkki. Varsin räväkkä väri minun vaatekaappiini, mutta tarkoitus onkin piristää sitä normaalia arkipukeutumista. Katsotaan, miten se käytännössä onnistuu.

Ekaluokkalaisen

Kerroinkos jo, että nuorimmainen aloitti koulun? Ekaluokkalainen tykkää opettajasta, luokkakavereista ja etenkin välitunneista. Tässä vaiheessa tehdään läksytkin niin hartaudella. Ja onhan se ihana seurata pientä rakasta tylleröä, joka lähtee aamuisin niin innoissaan kouluun.

Mutta reviiri siis laajenee ja kännykälle tarvittiin oma pussukka. Malli sama kuin esikoisella ja Virkkurin malliin tämäkin. Lisänä tietysti tuo purjerengas, joka estää lankojen rispaantumisen. Lankana mitä parhain kalalanka, mutta sen verran kamera valehtelee, että luonnossa vihreä on sellainen ompunvihreä. 

Bridgewater

Jared Floodin Bridgewater on yksi kauneimmista huiveista, jonka olen neulonut. Neliönmuotoisena se on erittäin monikäyttöinen, himmeästi kiiltävä vaaleanharmaa sopii niin arkeen kuin juhlaan ja lisäksi huivi on uskomattoman ilmava ja pehmeä.

Huivi aloitetaan neulomalla ainaoikealla neliö. Kärjestä leventäen edetään kohti neliön keskustaa ja siitä taas kavennellaan silmukoita pois kohti vastakkaista kärkeä. Helppoa, mutta hieman tylsähköä. Tässä vaiheessa huivi lepäilikin pitkiä aikoja olkkarin pöydällä.

Kesän alussa otin itseäni niskasta kiinni. Neliö valmistui ja pääsin poimimaan reunoista silmukat pitsireunukseen, joka neulottiin pyörönä. Pitsin neulominen toi uutta intoa ja reunus valmistui hurjaa vauhtia. Kuvio oli helppo ja muutama sata silmukkaa per kerros ei tuntunut missään.

Kuvittelin jo, että huivi on hetkessä valmis. Väärin! Viimeisenä nimittäin pääteltiin huivi neulomalla siihen samalla viimeinen pitsiosio. Reunassa siis neulottiin edes takaisin 13 silmukan pitsikuviota ja joka toisella kerroksella pääteltiin yksi silmukka neulomalla se yhteen pitsikuvion viimeisen silmukan kanssa. 

Alku oli erittäin tuskaista ja hidasta. Meinasi jo paniikki iskeä, saanko huivin ajoissa valmiiksi. Takkuisen alun jälkeen vauhtia tuli vähitellen lisää ja huivi pääsi pingotukseen aikataulussa. Niin kuin aina pitsihuivien kohdalla, pingotuksen jälkeen myttyisestä huivista kuoriutui kaunis yksilö. Kokoa neliöllä on 135 cm x 135 cm.

Huivi on neulottu Malabrigon Silkpacasta, jota ostin alkuvuodesta Snurresta. Tykkään kovasti ja ehdottomasti neulon tästä lisääkin. Bridgewater pääsi mukaan loppukesän juhlahumuun ja heti kun ilmat viilenee, se siirtyy arkikäyttöön. Sitä en kyllä vielä toivo, sillä nyt nautitaan auringosta.