Joulukuussa vierailin Tampereella Lankaputiikki Silmukassa, josta mukaani tarttui alpakkaista Juniper Moon Farmin Herriot Finea. Lanka oli niin pehmeää, etten voinut laskea sitä enää käsistäni. Huomasin ehdottomasti tarvitsevani mustan neulepaidan - sellaisen ajattoman ja monikäyttöisen.
Ohjeeksi valikoitui Isabell Kraemerin Carina, joka on v-aukkoinen ja kevyesti a-linjainen paita. Sileää oikeaa rikkoo nurjat pystyraidat edessä ja sivussa. Normaalisti en oikein välitä feikkisaumoista, mutta tässä mustassa neulepinnassa ne eivät juurikaan hyppää silmille. Hihansuihin ja helmaan neulotaan ainaoikeaa.
Herriot Fine on hieman ohjeen lankaa ohuempaa, joten tein mututuntumalla muutamia raglanlisäyksisä enemmän. Päätin jännittää lopputulosta siihen asti, kunnes olin päätellyt helman. Mikä onni ja autuus, että paita näytti soviteltaessa juuri oikean kokoiselle. Siitä saikin kummasti uutta intoa ja voimaa hihojen neulomiseen.
Carina kuuluu ehdottomasti mitä parhaisiin tv-neuleisiin. Mitä kiireisempi arki, sen todennäköisempää on, etten yksinkertaisesti kykene mihinkään vaativampaan. Riittoisasta Herriot Finesta tuli puolestaan yksi suosikkilangoistani. Tämä pusero on uskomattoman mukava päällä. Se on pehmeä, laskeutuva ja malliltaan aika imarteleva. Viimeisen viikon aikana en ole muuta paitaa pitänytkään!