Joululahjat

Tänä jouluna sain neulottua kolme lahjaa lähipiirin lapsukaisille. Vaikka neulomukset ovat pieniä niin kooltaan kuin määrältäänkin, niin kyllä näistä stressin sai aikaiseksi jättämällä neulomisen mahdollisimman lähelle jouluaattoa.

Veljenpojalle toivottiin lapasia, ja Moggiesit ovat olleet neulejonossa jo pitkään, Itseasiassa yksi pari löytyy keskeneräistenkin kasasta, enkä todellakaan ihmettele, miksi se sinne on jäänyt. Nämä ovat vähän liian haastavat minun kirjoneuletaidoilleni. Langanjuoksut ovat pitkiä, neulejälki on kaikkea muuta kuin tasaista pingotuksenkin jälkeen ja näitä nyt oli vaan todella hidas neuloa.

Mutta on ne silti ihanat! Niin kuin kissat aina on! Harkitsen jopa tekeväni ne keskeneräisetkin loppuun. Lankana muuten Dropsin Alpaca, jota on hyvä olla aina jemmassa muutama kerä mahdollisimman monessa värissä.

Tytöille (sekä omille että naapurin) tein joskus kissa- ja kettuaiheisia huiveja. Ne ovat edelleen olleet kovassa käytössä, joten ajattelin tehdä samalla idealla kummipojille sekä kissan että Haisulin. Haisulin naaman kanssa oli haasteita, mutta kyllä se Haisuliksi tunnistettiin. Näissäkin molemmissa Dropsin Alpacaa. Kissassa kaksinkertaisena ja Haisulissa Alpacan kaverina pörröistä Schachenmayrin Braziliaa.

Syyskukkia

Titityyn / Tukuwoolin Tiina kyseli syksyllä instagramissa halukkaita testineulojia Syyskukkia-lapasille. Ilmoittauduin innokkaana mukaan, sillä ihastuin samantien lapasten kauniisiin yksityiskohtiin. Taidetta, sanon minä! Tiinan neulomat oranssit lapaset ovat väriltäänkin upeat, ja teki mieli rynnätä lankakauppaan ostamaan Tukuwoolin uusia sävyjä omiinkin lapasiini. Mutta kerrankin kuuntelin järjen ääntä, ja poimin omasta varastosta korkkaamattoman vyyhdin. Kauniit tuli näistäkin, mutta saatanpa vielä neuloa toisen värikkäämmän parin.

Syyskukkia-lapasten ohje löytyy tällä viikolla ilmestyneestä Laine Magazinesta. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen lehti, jonka parasta antia ovat artikkelit neulesuunnittelijoista sekä tarkkaan valitut neuleohjeet. Eikä ne matka- ja ruokajututkaan nyt niin paha turn off ollut, mitä etukäteen pelkäsin (näin keittiötä välttelevän neulojan mielestä).

The First Light

Veera Välimäki julkaisi tänään ohjeet kolmeen upeaan huiviin (klik, klik ja klik). Sain testineuloa niistä yhden, The First Lightin, joka on sellainen minun vaatekaapistani puuttuva palanen. Siinä toimii yksinkertaisesti kaikki: lyhennetyt kerrokset, ainaoikea, pitsineule sekä yksivärisen ja roiskevärjätyn langan yhdistelmä. Sopivat langatkin odottelivat lankakorissa.

Tällaisen huivin neulominen on hauskaa alusta loppuun asti. Suorastaan harmi, että se valmistuu niin nopeasti! Koko ajan tapahtuu jotakin, joka pitää mielenkiinnon yllä, ja roiskevärjättyjen lankojen kanssa on aina jännä seurata, miten värit neuleessa käyttäytyvät.

Savunharmaa Louhittaren Luolan Kipinätär pitää huolen siitä, ettei lopputulos ole liian hurja. Vaikka onhan tuo Hedgehogin Skinny Singles värissä Teacup niitä maltillisimpia roiskevärjättyjä. Tämä kaunokainen on minulla lähes päivittäin kieputeltuna kaulan ympärille. Ihan parhautta! 

Pikku Pilvi

Täällä on hurahdettu pilveihin. Tyttöjen valkoinen yövalo sai kaverikseen metallilangasta väännetyn yksilön, jonka ympärille kieputtelin vielä led-valot. Inspiraatiosta kiitokset Ida Interior Lifestylelle.

Granito

Vastaiskuna kolealle toimistolle, kylmille jäähalleille ja talven tuiskuille neuloin lämpimän Graniton. Tukholman Litet Nystanista ostetut ruotsalaiset 2-säikeiset villat (Kampes) tuntuivat heti sopivalle langalle Joji Locatellin suunnittelemaan paitaan, vaikkakin ovat ohjeessa käytettyä lankaa paksummat. Ensimmäinen aloitus menikin purkuun, ja siitä viisastuneena neuloin paidan xs-koon silmukoilla, mutta s-koon mitoituksen mukaan. Sopiva tuli, mutta jännätä sain kyllä loppuun asti, miten käy. 

Epävarmuus lopputuloksesta olikin ainut neulomista häiritsevä tekijä. Jojin ohje on selkeä ja helppo, ja paita neuloutui hihoihin asti miltei itsestään. Granito onkin hieman laatikkomainen peruspaita, jossa jujuna ovat kohoraidat etu- ja takaosassa sekä leveät taskut. Yksinkertaista, kaunista ja käytännöllistäkin!

Villasta neulottuna oma versioni ei kuitenkaan ole niin laskeutuva kuin alkuperäinen, ja taskut eivät ainakaan vielä ole asettuneet luontevasti paikoilleen. Sain kaupan päälle extrajenkat, mutta ehkäpä tuo pieni ongelma korjaantuu ajan kanssa. En ainakaan anna sen häiritä, sillä olen erittäin innoissani siitä, että minulla on vihdoinkin luottopusero niihin tilanteisiin, kun tarvitaan jotain todella lämmintä päälle. 

Vanilla is the New Black

Olin jo unohtanut, että minun piti neuloa sukat tweedlangasta. Asiasta muistutteli Lentävä Lapanen, josta ostin harmaata Katian Merino Tweed Sockia. Tweedneulos on kaunista sekä nurjalta että oikealta, joten malliksi valikoitui molemmin puolin pidettävä Vanilla is the New Black. Kuvista tosin ei taida erottaa, että puolet sukista on nurjapuoli päällepäin.

Erityisesti tykkäsin neuloa sukkien kantapään, joka muotoiltiin lisäyksillä, lyhennetyillä kerroksilla ja kavennuksilla. Ja kun vauhtiin pääsin, neuloin tytöllekin samanlaisen sukkaparin.