sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Syksyn ensimmäinen pipo


Syksyn ensimmäinen pipo lähti puikoille täysin suunnittelematta. Kävin Snurressa täydentämässä lankavarastoani, ja miettiessäni, ostanko harmaata lankaa vaiko vähän tummempaa harmaata, näin muhkean pörröisen pipon. Se oli neulottu vanhan roosan värisestä Gepard PuFista, ja halusin sellaisen ehdottomasti itsellenikin. Pipo neuloutui parissa illassa kahdesta kerästä PuFia 6 mm puikoilla (80 silmukalla tuli varsin sopiva isohkoon päähäni). 

tiistai 25. syyskuuta 2018

Maileg-maailma

Jos minulla olisi enemmän luovaa vapaa-aikaa, tykkäisin tuunailla ja sisustaa kotia sekä askarrella lasten leikkeihin kaikkea pientä ja söpöä. Tiedättehän te - sellaista aikaa, jolloin on virkeä, ajatus kulkee, on aikaansaava ja tarmokas. Valitettavasti sellaista aikaa ei ole viime aikoina kovin usein ollut. Yleensä sitä istahtaa iltaisin sohvalle niin väsyneenä, ettei kykene muuhun kuin tuttuihin ja turvallisiin neuleisiin, jotka eivät ihan liikoja vaadi. Uuden neuleen aloittaminen ja lankojen keriminenkin on yleensä ajoitettava viikonloppuihin.


Tästä huolimatta olen vuosien aikana saanut muutamia pikkujuttuja näperrettyä tytöille. Osa niistä on tehty Barbeille, osa nukkekotiin ja osa varta vasten tähän Maileg-maailmaan. Vähitellen ne kaikki ovat päätyneet Maileg-pupujen, -hiirien ja -kissojen kotiin. Tästä kuvasta löytyy Ebba Masalin -taulu, neulottu peitto ja makramee-seinätekstiili. Tekoturkistupsu on kokenut jossakin pipossa kovia, ja purettuna siitä on tullut kaunis, pehmeä matto.


Maileg-kodista löytyy myös viime jouluksi virkkaamani keinu, joka näyttää ihan söpöltä vaikka tässä ei ihan ajatus ja toteutus kohdanneetkaan. Lattiaa koristaa virkattu Juhannusruusu-matto, minilankakori täynnä lankaa sekä Snurren paperikassi. Mistäs muualtakaan ne langat olisi ostettu? 

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Kaikkien aikojen villasukat ja naisen tossukat


Olin syyskuun alussa Kaikkien aikojen villasukat -kirjan julkkareissa hotelli St. Georgessa Helsingissä. Kirja on julkaistu 90-vuotiaan Novitan kunniaksi, ja villasukkien ohjeita Novitan langoille on suunnitellut kirjaan 10 varsin erilaista suunnittelijaa. Osa suunnittelijoista on pitkän linjan novitalaisia, osa taas nuorempia ja tuttuja esimerkiksi instagramin kautta. Tämä näkyy myös siinä, että kirjan ohjeista löytyy villasukkia monenlaiseen makuun.

Lea Petäjä ja Ronja Hakalehto
Julkkareissa oli paikalla lähes kaikki kirjan suunnittelijat, ja he avasivat suunnitteluprosessiaan Erika Appellströmin (Novitan brändipäällikkö) kysymysten johdolla.  Näitä tarinoita voi lukea myös kirjan sivuilta. Kirjan alusta löytyy perusohjeet villasukkaan eri vahvuisille Novitan langoille sekä sanasto- ja tekniikkaosio. Varsinaisia villasukkaohjeita kirjoneule-, pitsi- ja palmikkosukkiin löytyy yhteensä 28.


Yksi omista suosikeistani on Ronja Hakalehdon Naisen tossukat. Koulussakin tutuksi tullut ainaoikeinneulottu tossu on saanut tässä pitsineuleen tossun kärkeen.


Kirjoneulesukkia jaksan ihailla vuodesta toiseen, vaikka niiden neulominen ei vieläkään suju ilman harmpaiden kiristelyä. Minna Metsänen on suunnitellut kirjaan Kide- sekä Mosaiikki-sukat (kuvissa alempana). Näistä ensimmäiset teini tilasi jo itselleen. Saas nähdä, saisinko delegoitua homman eteenpäin vai joudunko neulomaan ne itse.


Myös Riikka Hytösen palmikkosukat ovat näyttävät.


Ensimmäisenä kirjan ohjeista pääsi puikoille Naisen tossukat, sillä kaipasin nopeaa ja pientä välityötä. Lisäksi pääsin vihdoinkin testaamaan Prymin Ergonomics sukkapuikkoja ja Schachenmayrin uutta merinojakkilankaa.



Ergonomics-puikot yllättivät positiivisesti. Sen jälkeen kun opettelin magiclooppaamaan, en ole käyttänyt sukkapuikkoja, jotka olen aina kokenut hieman hankalaksi käyttää. Ergonomics-puikot ovat taipuisat ja joustavat, ja pidin siitä paljon. Jälki oli tasaisempaa kuin metallisilla sukkapuikoilla neuloessa, eikä puikkojen väliin jäänyt löysää silmukkaa. Ehdottomasti käytän näitä toistekin. 


Merinojakkilanka oli myös mielenkiintoinen tuttavuus. Hieman karhea, joka vakuuttaa ainakin minut sukkalangoissa. Sen värikartta on upea, joten pidän mielessä tämän langan jatkossakin sukkalankoja hankkiessani. 100 g kerästä neulon vielä toisenkin parin tossukoita. Näillä ajattelin ilahduttaa muutamia ystäviä ja sukulaisia.

Kirja saatu kustantajalta, ja puikot sekä lanka Prymiltä.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Beeswax


Veera Välimäki kysyi elokuussa, josko minulla olisi aikaa neuloa villapaita tai pari suhteellisen kiireisellä aikataululla. Kyseessä on yhteistyö amerikkalaisen Primrose Yarns co:n kanssa Sheep and Wool festivaaleille, jotka pidetään New Yorkissa 20.-21.10.2018. Iloisena yllätyksenä Primrose Yarns lähetti muutamalle testineulojalle projekteihin langat, joten enpä keksinyt ainuttakaan syytä, miksi kieltäytyisin kunniasta.


Lankapaketti matkasi Suomeen viikon, ja sisälsi kuusi vyyhtiä Marquess MCN dk:ta ja Rose Sportia. Veera välitti väritoiveet eteenpäin, joten värimaailma oli omaan makuuni. Itse olisin helposti päätynyt johonkin perusharmaaseen väriin, joten oli virkistävää neuloa annetuista langoista.


Ensimmäisenä puikoille pääsi ihana hunajakennopalmikkoinen Beeswax Marquess MCN:stä. Paidassa on korkeahko kaulus ja palmikot kulkevat etu- ja takakappaleessa sekä hihoissa. Paidan sivuista löytyy ainaoikeinneuletta. Vaikka palmikkopuikko oli ahkerassa käytössä, paita eteni vauhdikkaasti aikataulussa 4,5 mm puikoilla. Ohje oli selkeä ja lanka aikalailla unelma neuloa. Oikea luksusneule, johon ei lankojen puolesta oma budjetti ehkä riittäisi. Kovasti kehujakin olen tästä paidasta kuullut.


Eilen ilmestyi myös toinen Veeran suunnittelema Wildflowers-neuletakki. Tästä testineuleesta kerkesin jättää kommentit, mutta itse neule jäi kesken. Palataan siihen siis myöhemmin!

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Heijastin-työpajalta päivää!


Kerroinkin pari viikkoa sitten ihanasta lauantaipäivästä Prymillä. Saimme sieltä materiaalit heijastavien koristeiden tekoon, ja ensimmäisen tasseliheijastimen kerkesinkin askarrella paikan päällä Keravalla. Samalla kaavalla tein kaksi tasselia kotona lisää.

Näissä viimeisissä käytin kahta eri vahvuista heijastinlankaa, ja tasselit on askarreltu näppärästi tuollaisen apulaitteen avulla, jolla syntyy helposti tasseleita kolmessa eri koossa. Hauskat, hopeiset hatut tekevät heijastimesta viimeistellyn näköisen. Tytöt ihastuivat näihin heijastaviin tasseleihin, joten ne menevät koristamaan heidän koulureppujaan.


Itselleni tein pienen koristeen laukkuun tai takin pieleen pujottelemalla heijastinlankaa pienen pieneen kirjontakehikkoon. Siitä tuli oikein söpö, vaikkei taida kauas heijastaa. Kovin läheistä tarkastelua se ei kuitenkaan kestä, sillä tuo heijastinlanka, varsinkin kaksinkertaisena, on jäykkä materiaali tällaiseen projektiin.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Hovera


Aikalailla samoihin aikoihin, kun helteinen kesä alkoi kääntyä kohti syksyä, otin puikoille paksuhkon villaneuleen. Snurresta kysyttiin, josko haluaisin neuloa heille mallineuleen syksyn uutuuslangasta, the Fibre Companyn Loresta. Lore on rouheaa dk-vahvuista 100 % englantilaista lampaanvillaa, ja värikartasta löytyy 16 upeaa sävyä. 


Eilen The Fibre Co. lanseerasi yhdessä tämän uutukaisen langan kanssa the Borrowdale Collectionin, jonka kaikki 21 ohjetta on neulottu Loresta. Hovera on yksi malliston neuleista, ja sen on suunnitellut Annie Lupton. Se on ryhdikäs, vähän ehkä jakkumainenkin villatakki, jonka etu- ja takaosassa kulkee pystyt palmikkoraidat ja paljon, paljon nyppyjä. 


Takki neulotaan alhaalta ylöspäin. (Tällä kertaa en voinut kiukutella ja jättää neuletta keskeneräisten pinoon, koska olin luvannut tämän valmiiksi syyskuuhun mennessä...) Olkasaumat silmukoidaan yhteen mattress stitch -tekniikalla, ja se tuo ryhtiä takin yläosaan. 


Tämä neulehan olisi valmistunut hetkessä, ellei olisi ollut niin paljon nyppyjä jarruttelemassa menoa. Tällä langalla neulottuna neuleen palmikot ja nypyt pääsevät kyllä oikeuksiinsa, ja suosittelen lankaa ehdottomasti erilaisiin pintaneuleisiin.


Neuloin villatakin ohjeenmukaisesti 4 mm puikoilla, mutta itse voisin helposti käyttää kyllä paksumpiakin puikkoja. Jonossa on talveksi parikin neuletta, johon Lore sopisi mitä parhaiten. Snurreen lanka tulee myyntiin ensi viikolla. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...