torstai 31. maaliskuuta 2016

Viimeiset pussukat


Pussukkatehtaalla on ollut aika hiljaista. Pääsiäisenä otin itseäni niskasta kiinni ja viimeistelin kaikki kolme keskeneräistä pussukkaa. Nämä jäävät meille kotiin, joten kiire näillä ei ollut. Kukin sai esittää väritoiveen ja pussukan koko määräytyi langan määrän mukaan. Ohje löytyy Prinsessajuttu-blogista.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Breathing Space


Kun Veera Välimäki ja Joji Locatelli julkaisivat Interpretations vol. 3 -kokoelman, puikoille lähti lähes samantien molemmilta suunnittelijoilta yksi neule. Veeralta Breathing Space ja Jojilta Expressive (tämän valmistumista saatte kyllä odottaa pidemmän aikaa...). Molemmat upeita neuleita ja mikä parasta, molempiin löytyi suurin osa langoista omasta varastosta.


Monen muun tavoin ihastuin tässä Breathing Space -neuleessa raitoihin, epäsymmetriseen muotoon sekä varsinkin tuossa Veeran mallissa nerokkaaseen värien käyttöön. Ihan paras ohje tuollaiselle läikkälangalle, vai mitä se nyt onkaan suomeksi. 


Paidan neulominen oli hauskaa alusta loppuun asti. Edes toisen hihan kohdalla vauhti ei hidastunut, mikä on jo sinänsä outoa. Hiukkasen säädin raglan-lisäysten kanssa, mutta ihan turhaan. Ei ollut ensimmäinen kerta, enkä usko, että viimeinenkään, kun hihan ja vartalo-osan erottamisen jälkeen tulee sovitusvaiheessa paniikki, että tuleeko tästä sittenkin liian tiukka. Tiedän kyllä, että Madelinetosh venähtää blokkausvaiheessa, mutta järkipuhe ei tuossa vaiheessa auta. Nytkin purin ja tein pari raitaa lisäyksineen yläosaan enemmän, vaikka hyvä olisi tullut ilmankin.


Lankana paidassa on sininen Tosh Merino Light ja vaalea Tosh Sock sävyssä Filtered Light. Vyyhdissä ja kerällä tuossa vaaleassa langassa oli kauniita pilkahduksia oranssista, pinkistä ja sinisestä, mutta neuloessa näin vain ruskeita läikkiä. Paita näyttääkin lähempää siltä, kuin olisin tiputellut suklaat rinnuksille. Neuloessa asia harmitti enemmänkin, mutta ei enää tässä vaiheessa. On mitä on, ja tykkään silti:). Jos olisin ostanut tähän raitavärin enkä tonkinut varastoani, olisin ehdottamasti valinnut Veeran tapaan värikkäämmän.


Mutta summa summarum, neuleiden määrä kasvoi taas yhdellä erittäin mieluisella ja käyttökelpoisella paidalla. #mehappy

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Looking Ahead


Pääsiäisviikonlopun neuleena on ollut Interpretations vol. 3 -kokoelman Looking Ahead -myssy. Värinkin puolesta ajankohtaan sopiva, ja oikein rentouttava sekä nopea projekti hauskalla pintaneuleella. Tämä versio meni tyttärelle, mutta miksenpä neuloisi joku päivä samanlaista itsellekin.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Pääsiäispupuset


Pääsiäislomaa odotellessa olen kaivanut tyttöjen kanssa pääsiäiskoristeet esille ja pyörinyt pusikoissa pajuja etsien. Innostuin myös virkkaamaan pari pupua. Tai pupun ja koiran, ota näistä nyt selvää. 


Pupusten tehtävänä on pitää huoli, että suklaata riittää koko pääsiäiseksi. Idea löytyi täältä, mutta virkkasin nämä omasta päästä. Kirjonnan suhteen menin sieltä, mistä aita on matalin ja käytin jopa tussia. Söpöt tuli siitä huolimatta!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Heipat...

... täältä keskeneräisten projektien suosta! Ajattelin tulla ilmoittamaan, että kyllä täällä neulotaan entiseen malliin. Valmista ei kuitenkaan kannata vähään aikaan odottaa.


Pari viikkoa sitten mietiskelin, ottaisinko asiakseni neuloa muutaman vanhan keskeneräisen loppuun (tylsää!) vai laittaisinko puikoille parit uudet projektit testineulonnan merkeissä. Ei varmaan ole vaikea arvata, miten kävi. Tavoitteena onkin neuloa kaksi paitaa ja yksi neuletakki huhtikuun alkuun mennessä.


Yksi paita on jo hihaa vaille valmis, takki hyvässä alussa ja sitten se kolmas paita... Langat on valittu, mutta alku vielä kaukainen ajatus. Kovin näyttää värittömälle nämä projektit, mutta tiedä vaikka saisinko vastapainoksi virkattua pääsiäiseksi jotain kivaa ja värikästä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...