Tällä viikolla meillä on juhlittu kauan odotettuja 8-v kaverisynttäreitä. Olisi kiva askarrella ja näpertää enemmänkin tyttöjen synttäreille, mutta olen yleensä niin viime tipassa liikenteessä, etten saa paljoakaan aikaiseksi. Tällä kertaa otin tavoitteeksi tehdä jotain pientä viikonlopun aikana ennen juhlia.
Kaverilahjoiksi virkkasin heijastimet parin muun pikkutavaran mukaan. Yksi kutsutuista oli jo ennakkoon vähän vihjannut, että olisipa kiva jos virkkaisin tai neuloisin jotain heillekin. Siitä se ajatus sitten lähti ja päädyin lopulta näihin virkattuihin heijastimiin, joita olen tehnyt aiemminkin. Vaatimuksena oli nimittäin seuraavat: helppoa, nopeaa, materiaalit valmiina ja jotain mikä sopii sekä tytöille että pojille.
Lukemattomissa blogeissa olen myös ihaillut silkkipaperipalloja, ja nyt ajattelin tehdä niitä meillekin tyttöjen suureksi iloksi. Hankin materiaalit 10 palloon ja ajattelin, että nehän tekee tuosta vaan. Väärin! Ja sanotaanko niin, että näiden tekemisessä ei ollut ainuttakaan vaihetta, josta olisin nauttinut.
Näkee kyllä jäljestä, että pallukat väkersi erittäin kärsimätön askartelija, mutta näyttäviä ne on silti. Muutama roikkuu vieläkin katossa, kun ovat niin kauniita! Mutta miten näitä säilyttäisi hyväkuntoisina seuraaviin juhliin? Googlen avulla ohje palloihin löytyi täältä.
Juhlien jälkeen neiti 8-v oli oikein innoissaan ja tyytyväinen. Minä taas olen onnellinen siitä, että tytöllä on niin ihania kavereita! Loppujen lopuksi väsyneimpiä taisivat olla kissat. Lapsirakkaat kisut olivat sen verran sosiaalisia ja bileissä mukana, että uni tuli samantien kun vieraat lähtivät.