perjantai 30. maaliskuuta 2012

Lamppuprojektia ja muuta


Pinterest on täynnä ihania ideoita ja inspiraatiota. Tämä lamppuprojekti on yksi niistä ja vielä sellainen, joka on ihan pakko tehdä samantien. Virkkausta ja lampunvarjostin, joten varsin koukuttava projekti. Vähän jännäksi käy, miten yläosa onnistuu, kun varjostimen kehikko kapenee, mutta eiköhän se siitä. Varsinaista ohjetta ei siis ole, mutta kuvan perusteella pääsee jo pitkälle.


Nukkekotiprojekti edistyy vähitellen. On jo sängynpeitto ja tyynyt  (ja lakana joka vähän tuolta alta pilkottaa). Tyttöjen (ja oma) tehtävälista on kuitenkin niin pitkä, että vielä saa touhuta hetken jos toisenkin ennen kuin on valmista.

Tänään olen myös selaillut uutta Novitaa. Sieltä löytyy kivaa tytöille, itselle ja kotiin. Ja se uusi Tuubi-ontelolanka kuulosta erittäin mielenkiintoiselta. Pitää käydä kaupassa katsomassa, millaista se oikeasti on. Siitähän voisi tehdä lisää koreja tai sitten maton.

Kiitos myös  KahviKanelille tunnustuksesta! Käykääpä katsomassa, mitä kaunista siellä valmistuu virkaten:)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Here & there


Kevät tulee vauhdilla, mutta vielä tarvitsee pipoa. Raitalapasten Madelinetoshit oli ostettu tätä Veera Välimäen Here and there -pipoa varten. Peruspessimistinä olin varautunut siihen, että lopputulos ei välttämättä ole mieluinen. Monesti pipojen kanssa on vähän niin ja näin. Mutta tulihan siitä ihana ja tuo palmikko on jännä yksityiskohta. 



Muuten olen neuleiden ja virkkausten kanssa vähän umpikujassa. Viime viikolla aloitin neljä uutta käsityötä, mutta mikään ei etene alkua pidemmälle. Sitten olisi ne aikaisemmat keskeneräiset, jotka eivät myöskään etene. Eniten taitaa nyt innostaa vanha Lundby-nukkekotini, jota olemme vähitellen kunnostaneet tytöille. Mies on tapetoinut seiniä ja uusinut lattioita, ja minun olisi tarkoitus väkertää verhoja, lamppuja, peittoja, tyynyjä ja koreja pienoiskoossa. Kovasti on suunnitelmia, kunhan vaan pääsen alkuun:)

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Lisää raitaa


Tässäpä neule, joka on pyörinyt keskeneräisten pinossa luvattoman pitkään. Aloitin kaulurin marraskuussa ja aika äkkiä se valmistuikin - kauluriksi. Ohje on handepanden Stripes to Keep Me Warm ja se on ollut tehtävälistalla pitkään. Harmi kuitenkin, ettei kaulurista tullutkaan sopiva. Olen sen verran vilukissa, että kaulurin tai huivin on mentävä tiukasti kaulaa vasten tai muuten jäätyy.  


Tytön kanssa huomattiin, että sama kauluri menisi ihan hyvin mekoksikin. Kun vain tekisi olkaimet. Niitä olkaimia sitten odotettiinkin muutama kuukausi. Nyt olkaimet on virkattu, ommeltu kiinni ja napit lisätty.

Lankana Dropsin Baby Merinoa ja Noron Kureyon Sock. Jos olisin tiennyt, että tämä tulee tytölle, niin pohjaväri olisi ollut joku muu kuin harmaa. Mutta tyttö on niin ihana, että tykkää kaikesta mitä äiti tekee ja pitää niitä mielellään.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Raitalapaset


Toiseksi matkaneuleeksi olin pakannut mukaan nämä raitalapaset. Neuloin jo ennen matkaa samoista langoista pipon (on tuolla viimeisteltävänä...) ja langan jämistä tein lapaset sävy sävyyn pipon kanssa. Lankana on Madelinetoshin Tosh DK ja puikot 4 mm. Ensimmäistä kertaa neuloin tällä langalla, ja on kyllä ihanan pehmeä ja langan värisävyt ovat todella kauniit. Varsinkin yksivärisessä neuleessa eri sävyt tulisivat selkeämmin esille. Siitä en ole vielä varma, onko tämä sinisen ja harmaan yhdistelmä parhain mahdollinen.



Tällä hetkellä viehättää kovasti ainaoikeinneule ja raidat. Siksipä tämä malli (Crayon Striped Mittens) jäi heti mieleeni. Jotain uuttakin opin, kun loin silmukat ensimmäistä kertaa i-cord-menetelmällä. Varsin toimivat peruslapaset työmatkalle ja ulkoiluun:)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Ghrá


Olin tyttöjen kanssa reissussa viikon ja mukana matkaneuleena oli mm. nämä keväiset kämmekkäät. Ohje on Tiina Ristimäen A Ghrá Fingerless mittens ja sydämiähän noissa pitäisi näkyä, kun tarkkaan katselee.


Kuvio tulisi paremmin esille, jos pohjaväri olisi esimerkiksi valkoinen. Etsin kuitenkin sopivat langat lankakorista ja itse pidän näistä väreistä paljon, vaikka kuvio hieman hukkuu pohjavärin sekaan. Lankana on Kuurankukka-lapasista tuttu Dropsin Baby Alpaca Silk ja lisäksi Koigun KPPPM-lankaa. Puikkoina kokeilin ensi kertaa 20 cm pyöröpuikkoa (3 mm) ja alun totuttelun jälkeen neulominen onnistui sillä suht hyvin. Voisin jopa harkita neulovani sillä sukat (sellaiset lyhytvartiset).


Olen myös aloittanut uuden (ikuisuus)projektin. Leivinpaperia ja siimaa - pitäisi tulla lampunvarjostin, jos kaikki menee niin kuin suunniteltu :)

Kiitos edellisen postauksen kommenteille ja ihanalle Epsilone-blogin Sannalle tunnustuksesta. Laitoin haasteen eteenpäin vähän aikaa sitten, joten kurkatkaa tänne niin näette, minne haaste jatkoi matkaansa.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Ruusut


Välillä kannattaa näköjään penkoa omia askartelutarvikkeita, eikä vain haalia uutta. Minulla on tapana innostua kaikesta uudesta, tarvikkeet niihin on saatava tietenkin heti samantien ja sitten projekti jämähtää odottamaan sopivaa aikaa.
 Ostin ruusuköynnökseen tekemispakkauksen käsityökeskuksesta pari vuotta sitten. Jäi tekemättä, kun ei sille ollut oikein paikkaa, mihin ripustaa.

Vihdoin keksin ruusuille paikan, tosin ilman sitä köynnöstä. Pyörittelin paperinarusta muutamat ruusut tai kukkaset, jos ei nyt ihan ruusua muistuta.


Ja sitten asettelin ne tuonne kynttilöiden alle.


Aiemmin siellä oli lumispreijattuja käpyjä. Kauniita nekin, mutta vaihtelu virkistää.

Hyvää Naistenpäivän iltaa, onhan sitä vielä hetki jäljellä,  ja tervetuloa uudet lukijat!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kumppareille


Rapakelit alkaa, ja työmatkat taittuu kohta kumppareissa. Perusnokialaiset on sen verran väljät pohkeen kohdalta, että kumpparin reuna hankaa kävellessä ilkeästi. Ongelma ratkaistu tällaisilla kumpparin reunuksilla (säärystimillä).



Tehtävälistalla nämä ovat olleet jo pitkään, mutta nyt vasta huomasin, että lankakorista löytyy tähän sopivat langatkin. Lankana Novitan Tempo ja puikot 7 mm. On muuten tosi mukavantuntuiset jalassa! Niin, ja ohje täältä.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Snurresta


Pari peruskoria lastenhuoneeseen järjestystä ylläpitämään luonnonvalkoisesta matonkuteesta. Ei olisi ollut muuten tehtävälistalla, mutta käväisin Snurressa, joka houkutteli kovasti taas erilaisten sisustusneuleiden ja -virkkausten tekemiseen.

Huomasin vasta nyt helmikuussa, että loppuvuodesta oli avattu Helsinkiin uusi, ihana lankakauppa Snurre. Se olisi toinen olohuoneeni, jos vain olisi lähempänä. Sieltä löytyy luonnonlankoja, trikookudetta, villamatto- ja hamppulankaa ja mikä parasta, paljon esimerkkejä kaikesta ihanasta, mitä kotiin voi tehdä. Liikkeen sisustuskin on sellainen, että kelpaisi samantien tänne meillekin. Kannattaa siis ehdottomasti vierailla, jos Hietalahdenkadun suunnassa liikkuu. Pikaisesta pyrähdyksestä saattaa helposi tulla reippaan mittainen, sillä aika kuluu huomaamatta ystävällisen ja puheliaan omistajan kanssa jutellessa ja liikkeen lankoja ja sisustusta tutkaillessa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...