keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Lampunvarjostin puuhelmistä


Eilen innostuin värkkäämään tytölle valkoisista puuhelmistä ja metallilangasta uuden lampunvarjostimen entisen tilalle. Juuri tälle neidille, joka haluaa pinkistä eroon huoneensa sisustuksessa. Neiti on innoissaan uudesta lampusta ja minä siitä, että keksin vihdoinkin käyttöä vuosia sitten hamstraamilleni puuhelmille. Mikäli huomio kiinnittyy seinän väriin, niin tiedoksi, että olemme saaneet tiukan vaatimuksen myös seinän uudelleenmaalaamisesta.

torstai 15. syyskuuta 2016

Koukutettua

Parvekkeesta se kaikki lähti. Nautin tästä elämäntilanteesta, jossa intoa ja voimia riittää vuosien tauon jälkeen kodin sisustamiseenkin. Vanhoja huonekaluja on myyty ja uusia, tähän asuntoon sopivampia, ostettu tilalle. Tytöt järjestelevät tavaroitaan, ja haluavat enemmän nuoren neitokaisen, kuin lapsen huoneen. Kaikkea en kuitenkaan suostu ostamaan valmiina, joten kärsivällisyyttä vaaditaan kaikilta. 


Nuorimmainen haluaa eroon kaikesta pinkistä. Ensimmäinen askel on uusi matto, joka on virkattu Molla Millsin pitsimaton ohjeella. Seuraavaksi esittelen neidille ideani verhoja varten. Katsotaan, millaiseen lopputulokseen päädymme.


Vanhemman tytön matto on vielä kesken, mutta jotain valmistakin on. Tytöt saavat jääkiekkopeleistä tsempparipalkintona vastustajajoukkueen viirejä. Jääkiekko on tärkeä ja rakas harrastus, joten virittelin viirit seinälle virkattujen viirien sekaan. 

Ja kiitos vielä teille ihanille edellisen postauksen kommenteista! 

lauantai 3. syyskuuta 2016

Liekki


Meiltä löytyy ympärivuotisia koristevalaisia joka huoneesta, mutta ajattelin, että kyllä joukkoon vielä yksi mahtuu. Taito Pirkanmaa myy tekemispakettina Liekki-sisustusvaloa, joka neulotaan paperinarusta ylhäältä alaspäin. Lopuksi se pingotetaan ja kovetetaan liima-vesiseoksella pyöreän kartion päälle. Nyt nautiskellaan hämäristä syksyn illoista tämän Liekin valossa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...