perjantai 16. marraskuuta 2018

Kirsikoita


Annoin itselleni luvan aloittaa uuden virkkaustyön heti, kun Evora-tyyny valmistui. Samalla koukulla (1,75 mm) ja langoilla (kalalanka) sekä ripauksella punaista puuvillalankaa sain virkata yhden tärkeän tilaustyön. Nuorimmainen tyttöni tarvitsi kouluun pientä pussukkaa, ja toiveena oli samanlainen Kirsikka-pussukka kuin Virkkurin Kuosikirjasta löytyy.


Kirsikoiden virkkaaminen oli varsin koukuttavaa puuhaa, ja pussukka valmistui muutamassa päivässä. Tällä kertaa muistin kiinnittää hieman huomiota viimeistelyyn, ja lisäsin vetoketjuun avaamista helpottavan nauhan. Saaja on tyytyväinen, ja niin minäkin. Ihanaa, kun neitokaiset osaavat arvostaa itsetehtyä ja malttavat aina odotella näiden töiden valmistumista, vaikka joskus toteutus kestääkin (tällä kertaa onneksi ei:)).

Tänä viikonloppuna suurin osa kässäilijöistä taitaakin olla Tampereella messuilla. Nauttikaa messuista, ja mielenkiinnolla odottelen messuraportteja! Minulta jää tällä kertaa messut tietoisesti väliin, vaikka ne ovatkin olleet jo useana vuonna marraskuun ihana piristys.

44 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Ja ihana myös tuo kisukuva. 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olenkin jo odotellut, milloin tämäkin kissa huomaa kuvauspuuhat ja pyrkii assistentiksi:)

      Poista
  2. Taisi olla tilaajalle mieluinen! Ihana tuulahdus kesästä, jotenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin, ja ihanaa väriterapiaa tähän harmaaseen marraskuuhun!

      Poista
  3. Ihanaa, että tyttösi tykkää muustakin kuin pinkistä. Hieno pussukka ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pinkkikausi taitaa olla täällä täysin ohi, tosin pienissä määrin sekin käy:)

      Poista
  4. Sievä, kauniisti viimeistelty pussukka - ja sievä kisuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo viimeistely meinaa aina unohtua, vaikka tässähän se on tosi pientä. Pitäisi vaan muistaa kaivella tarvikkeet kaapin kätköistä.

      Poista
  5. Just tässä päivä pari sitten mietin, että mitä ihmettä noilla mun puuvillalangoilla oikein pitäisi tehdä. Että poisko ne pitäisi antaa? Tuommoinen pussukka saattaisi onnistua pehmeämmästäkin puuvillasta.. ehkä harkitsen vielä sitä poisantamista. Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmeämmistä puuvillasta toimisi oikein hyvin. Jos omasta varastosta olisi löytynyt oikeat värit, olisin saattanut päätyä pehmeämpään lankaan itsekin. Kaikenlaista puuvillaa löytyy kyllä täältäkin. En raaski luopua, kun mistäs sitä tietää, milloin minä tai tytöt niitä tarvitsee...:)

      Poista
  6. Tosi sievä pussukka, onneksi hieman nopeampi virkkausprojekti kuin se edellinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Tämä oli varsin nopea & palkitseva projekti. Seuraava virkkaus olisi jo mielessä, mutta jos pari vanhaa keskeneräistä tekisi loppuun ennen uuden aloitusta :)

      Poista
  7. Aivan järisyttävän ihana kissa! eikun pussi! <3 T. kilpparikisujen palvoja

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis kirsikkapussukka, kissasta nyt puhumattakaan:)

    VastaaPoista
  9. Hei, luin muutamassa päivässä blogisi läpi kun löysin sen etsiessäni pieniä virkkausideoita. Upeita käsitöitä olet tehnyt.

    VastaaPoista
  10. I have seen that every person wants to express his feelings well but he is not able to express his feelings properly in words but the content you have written in your post is very beautiful, it seems that you have written your own words. feelings are expressed. Hi, you are a very beautiful post writer, similarly keep writing new posts in your life, our best wishes are with you. Gurugram party girls
    newly married Girls Bhiwadi
    models In Gurgaon
    slim Girls Gurugram
    Gurgaon dateing girl
    Naughty Girl Gurugram
    Real photos Girls Gurugram
    Gurugram Girls Number
    Beautiful Girl Gurugram

    VastaaPoista
  11. Congratulations on your article, it was very helpful and successful. 77bfc808264ec52197a1b3b75660f76f
    website kurma
    numara onay
    sms onay

    VastaaPoista
  12. Thank you for your explanation, very good content. f7af27be11d191ed7af18294fed72d1f
    altın dedektörü

    VastaaPoista
  13. Thanks for the article really help me a lot really apreciate it please visit our website : Kampus terkemuka

    VastaaPoista
  14. This paragraph will help the internet visitors for building up new web site.

    VastaaPoista
  15. This is very interesting, You are a very skilled blogger.

    VastaaPoista
  16. I have joined your feed and look forward to seeking more of your magnificent post.

    VastaaPoista
  17. I’ve shared your site in my social networks!

    VastaaPoista
  18. كلينر شركة تنظيف فلل بالرياض لتقديم التنظيف الشامل بالرياض.
    شركة تنظيف فلل بالرياض

    VastaaPoista
  19. تقدم شركة رش مبيدات بالدمام خدماتها في مكافحة كل انواع الحشرات والآات بالدمام من خلال استخدام افضل انواع المبيدات والتقنيات التكنولوجية الحديثة.
    شركة رش مبيدات بالدمام

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...