lauantai 17. elokuuta 2013

Tarhatossut


Pari vuotta sitten yritin virkata silloiselle eskarilaiselle tarhatossuja. Jostain syystä en saanut millään aikaiseksi kahta samankokoista. Kun lopulta onnistuin, tossut oli liian pienet. Siinä vaiheessa into lopahti, ja hautasin tossun raakileet keskeneräisten kasaan. 


Tänään minulla oli muutama tunti omaa aikaa, kun muu perhe oli Huimalassa. En todellakaan käyttänyt harvinaista vapaatani siivoamiseen tai edes lenkkeilyyn, vaan kaivoin pari keskeneräistä työtä esille. Parissa vuodessa nuorimmaisen jalka on kasvanut sen verran, että tossut mahtuvat hänelle. 


Valmiina oli itse tossut ja virkatut lintukoristeet, mutta nilkan ympärille virkattu kuminauha puuttui ja nahkapohjat. Jos nyt virkkaisin tossut uudelleen, valitsisin pienemmän koukun ja varmaan toisen värinkin. Mutta näillä mennään, enkä mitään pura:). Teen toiset joskus, jos intoa löytyy ja jos nämä toimivat käytännössä.


Tossujen ohje on japanilaisesta virkkauskirjasta Pretty Color Crochet ja linnun ohje löytyy täältä

14 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...