sunnuntai 4. elokuuta 2013

Pari pitkäveteistä


Välillä sitä ajautuu projekteihin, jotka tuntuvat loputtoman pitkäveteisiltä. Sitä ajattelee, että lopputulos palkitsee, mutta eihän se koskaan varmaa ole. Olen ihaillut jo pitkään Nuvemia, mutta ajattelin, että ei minusta ole sellaista neulomaan. Snurren alekorista löytyi kuitenkin Malabrigo Yarn Lacea, ja niin vain loin silmukat puikoille. 

Näinkin isossa projektissa olisi paras miettiä mieluinen väri jo etukäteen, mutta minä lähdin sillä värillä liikkeelle, minkä sai mukaan edullisesti. Onkohan tämä loistavaa ennakointia? Sitähän ei tiedä, jos tämä oranssinpunainen onkin parin vuoden päästä uusi lempivärini. Se on siis arvioitu valmistumisaika tämän hetkisen neulomisvauhdin perusteella.


Tällä toisella projektilla onkin deadline jo reilun kuukauden kuluttua. Tämä on yhdistelmä Virkkurin lempilaukkua ja mitoiltaan Marimekon Matkuria. Meillä ei ole ehjää weekender-laukkua ja seuraavaan reissuun haluan mukaan sellaisen, jossa vetoketju toimii ja tavarat pysyvät laukun sisällä. Lähin Prisma on tyhjennetty keltaisesta Hanko-langasta (muuta väriä ei jäljellä ollutkaan) ja nyt virkataan pakkomielteisesti kiinteää silmukkaa kerros toisensa jälkeen.

8 kommenttia:

  1. Joskus sitä ajautuu noihin "isoihin projekteihin"!
    Usein käy itsellenikin näin. Mutta useimmiten sinnikkyys palkitaan! Kauniit värit molemmissa töissä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika syksyiset värit kun noita yhdessä katsoo! Tykkään kyllä molemmista väreistä, mutta en ole varma miten tuo punaoranssi menee huivina muun vaatetukseni kanssa. Vaikka ihana väripilkkuhan se on:)

      Poista
  2. Mainioita värivalintoja näissä keskeneräisissä ;)

    Mistä tuota Lankaleikkiä saa ostettua? AdLibriksen verkkokauppa näyttää ettei kirja ole vielä ilmestynyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin sen verran innokas, että tilasin heti kun tuli Titityylle ennakkomyyntiin :). Villavyyhdistäkin löytyy. Taitaa tulla vähän viiveellä kirjakauppoihin.

      Poista
  3. Eiköhän noin iloisissa väreissä viihdy. :)

    Välillä sitä tosiaan huomaa ostaneensa lankaa syystä, että "sitä nyt oli". :D Mutta jos eivät trendit/omat mieltymykset ole työn aikana kehittyneet (...), neulehan on aina ihana lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että neule on ihana lahja. Pitäisikin olla sellainen lahjaneuleiden pino, josta tarvittaessa valita. Yleensä olen niin myöhässä, etten saa mitään valmiiksi tarpeeksi ajoissa :).

      Poista
  4. Tsemppiä! Minä olen niin huono noiden pitkäveteisten kanssa. Nyt ährään sellaista kymmenen sentin korkuista resoria, mutta onpas tylsää. Pikku homma, mutta yskii silti. Tuommoisen huivin kanssa ehtisin varmaan eläkkeelle, joten minusta sinun tahtisi on jokseenkin nopea.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saattaahan tuo pari vuotta olla aika optimistinen arvio, tuossa huivissa ei tapahdu sitten mitään jännää missään vaiheessa:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...