Veera Välimäki kysyi elokuussa, josko minulla olisi aikaa neuloa villapaita tai pari suhteellisen kiireisellä aikataululla. Kyseessä on yhteistyö amerikkalaisen Primrose Yarns co:n kanssa Sheep and Wool festivaaleille, jotka pidetään New Yorkissa 20.-21.10.2018. Iloisena yllätyksenä Primrose Yarns lähetti muutamalle testineulojalle projekteihin langat, joten enpä keksinyt ainuttakaan syytä, miksi kieltäytyisin kunniasta.
Lankapaketti matkasi Suomeen viikon, ja sisälsi kuusi vyyhtiä Marquess MCN dk:ta ja Rose Sportia. Veera välitti väritoiveet eteenpäin, joten värimaailma oli omaan makuuni. Itse olisin helposti päätynyt johonkin perusharmaaseen väriin, joten oli virkistävää neuloa annetuista langoista.
Ensimmäisenä puikoille pääsi ihana hunajakennopalmikkoinen Beeswax Marquess MCN:stä. Paidassa on korkeahko kaulus ja palmikot kulkevat etu- ja takakappaleessa sekä hihoissa. Paidan sivuista löytyy ainaoikeinneuletta. Vaikka palmikkopuikko oli ahkerassa käytössä, paita eteni vauhdikkaasti aikataulussa 4,5 mm puikoilla. Ohje oli selkeä ja lanka aikalailla unelma neuloa. Oikea luksusneule, johon ei lankojen puolesta oma budjetti ehkä riittäisi. Kovasti kehujakin olen tästä paidasta kuullut.
Eilen ilmestyi myös toinen Veeran suunnittelema Wildflowers-neuletakki. Tästä testineuleesta kerkesin jättää kommentit, mutta itse neule jäi kesken. Palataan siihen siis myöhemmin!

























