Sain eilen tilaisuuden osallistua Prym Consumer Finland Oy:n neulebloggari-iltapäivään Prymin toimitiloissa Keravalla. Ohjelmassa oli työpajoja, tuotetestausta sekä tutustumista Prymin tuotteisiin ja Rowanin, Scachenmayrin ja Regian uutuuslankoihin.
Luulin jo tietäväni entuudestaan paljon Prymin tuotteista, mutta tarvikehyllyn laajuus yllätti täysin. Neulojalle löytyy jos jonkinlaista apuvälinettä. Ei taida sellaista ongelmaa löytyä, johon ei olisi ratkaisua keksitty. Lisäksi Prymiltä löytyy tarvikkeita askarteluun, kuten heijastinlankaa, tupsu- ja tasselikehikoita ja ristipistopohjia. Näistä pääsin lauantaina jo testaamaan tasselikehikkoa tasselityöpajassa.
Prymin Ergonomics-puikkosarja laajenee myös koko ajan. Taipuva Yoga-palmikkopuikko, joka toimii vaikka silmukkamerkkinä, on jotain ihan käsittämätöntä. Nyt on pakko selvittää, missä kaupoissa näitä myydään. Lisäksi odottelen, että myyntiin tulevat kiertymättömät pienemmän koon pyöröpuikot.
En tiedä teistä, mutta meidän perheessä tarvitaan taas syksylle ja talvelle lukematon määrä lapasia, pipoja ja huiveja. Syksyn uutuuslankoja ja värejä katsellessani huomasin, että viime vuosina olen lankaostoksissani päätynyt usein tuttuun ja turvalliseen. Ehkäpä nyt olisi aika katsella ympärille vähän laajemmin ja kokeilla jotain uutta. Ainakin syksyn värikartasta löytyy herkullisia värejä myös vaativamman teinin makuun.
Kiitos Prymille ihanasta, lämminhenkisestä päivästä! Mukana olivat myös Mehukekkerit, Hupsistarallaa, Raitalammas, Kototeko, Tuin kutomo, Kardemumman talo, Langan päästä kiinni ja Lankahelvetti - teitä oli kiva nähdä. Kotiinviemisiksi saimme runsaan tuotepaketin, josta löytyy puuhaa syksyn sateisille päiville. Nuo supersöpöt, keltaiset sukkasilmukkamerkit oli pakko napata heti käyttöön.
Upeita lankoja ja mielenkiintoisia tuotteita ❤ Tuo taipuva puikko jäi erityisesti kiinnostamaan! Ihana päivä varmasti ollut, mitä teidän blogeista käynyt lueskelemassa.
VastaaPoistaPäivä oli tosi ihana, ja Prymin edustajat saivat olon oikein tervetulleeksi. Viihdyin oikein hyvin, vaikka olenkin vähän hiljaisempi introvertti :)
PoistaKaikkea oli todellakin niin paljon, että noita taipuvia palmikkopuikkoja en edes huomannut!
VastaaPoistaOli todellakin kaikkea ja paljon! Millään ei voinut ihan kaikkea huomaamaan :)
PoistaOi jospa oisin saanut olla mukana! Kuulostaa mielenkiintoiselta päivältä. Tuollaisia tuote-esittelyitä saisi olla vaikka lankakaupoissa isommallekin yleisölle, niin paljon on kaikkia apuvälineitä, että eihän niistä ole edes tietoinen ellei joku kerro (ja mielellään näytä kädestä pitäen, miten toimii).
VastaaPoistaTäysin samaa mieltä! Kaikenlaista kivaa olisi tarjolla - osa vielä sellaisia, jotka heti helpottavat neulojan arkea.
Poista