sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Linho


Ravelryssä tuli joku aika sitten vastaan Joji Locatellin suunnittelema Linho, joka oli neulottu Tukuwoolista. Alkuperäinen malli on tehty pellavasta, ja tätä kesäistä versiota en aikoinaan rekisteröinyt mitenkään. Kiinnostus nousi kummasti, kun näin Tukuwool-version, ja tiesin heti, mihin lankavarastoni vaaleanharmaat Humut käyttäisin.


Tutkailin muiden neulojien projekteja, ja päädyin säätämään ohjetta hieman. Paita neulotaan ylhäältä alaspäin, ja siinä on reilu kaula-aukko. Jottei paita valahda olkapäiltä, päätin aloittaa neulomisen pienimmän koon mukaan, mutta tein raglan-lisäyksiä sen verran enemmän, että päädyin yhtä kokoa isompaan mitä normaalisti neuloisin. Sivuissa tein muutamia lisäyksiä, jotta paita olisi hiukan a-linjainen. Viidyn paremmin neuleissa, jossa on enemmän väljyyttä.


Nämä pienet muutokset toimivat loistavasti, ja olen erittäin tyytyväinen paitaan. Pidän valtavasti tuosta villan ja pitsin yhdistelmästä paidan etuosassa. Varsin toimistokelpoinen lopputulos tästä tuli, ja ehdottomasti sellainen paita, jonka voisin neuloa uudestaankin.

12 kommenttia:

  1. Se on jännä, miten iso vaikutus ohjeen langalla on siihen, säväyttääkö malli vai ei. Villa vie aina mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä aina kuvittelee, että pystyy näkemään neuleiden kauneuden langanväristä tai -laadusta huolimatta. Mutta ei, malleja on niin paljon että jos ei ensimmäinen valokuva herätä huomiota niin ohi menee...

      Poista
  2. Onpas nätti! Tämä villainen versio miellyttää minuakin enemmän kuin alkuperäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näillä villaisilla on ainakin täällä Suomessa enemmän käyttöä. Miten tuntui tänäänkin, ettei millään tarkene vaikka pakkasta ei ollut juuri ollenkaan.

      Poista
  3. Ai kun tämä on kiva. Alkuperäisessä jotenki häiritsi kaula-aukko ja ohitin mallin suit sait, mutta sinun puserossa on just passeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kaula-aukosta tuli kyllä just sopiva. Vähän mietin, että olisinko halunnut siihen jotain viimeistelyä, mutta ei tuo rullautuva kaulus ole ollenkaan hullumpi.

      Poista
  4. No on kyllä tosi kaunis! Täytyypä laittaa malli muistiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli myös sen verran mukava neuloa, että valmista tuli parissa viikossa:)

      Poista
  5. Kaunis pusero! Erilaiset langat tekevät samastakin neulemallista ihan erilaisen. Tukuwool näyttää kauniilta tässä(kin) puserossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä neuloessani huomasin, että vaatekaappini kaipaa ehdottomasti lisää villaisia neuleita. Tukuwoolista olisi ihana neuloa myös villatakki.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...