perjantai 19. lokakuuta 2018

Virkkurin Kuosikirja

Kirjan kannessa komeilee Neulos-kuosi virkattuine silmukoineen

Useimmat teistä tietävätkin, että Molla Mills ja Virkkuri-kirjat kuuluvat suosikkeihini. Kirjahyllystä löytyy neljä aiemmin ilmestynyttä Virkkuria ja kotoa kaikenlaista kirjojen ohjeilla virkattua. Niinpä odottelin innoissani Virkkurin Kuosikirjan ilmestymistä.

Jäätelö - laukku ja aiemmin virkkaamani purnukat
Evora-matto ja samasta kuosista keskeneräinen tyynynpäällinen

Tähän viidenteen Virkkuriin on koottu Molla Millsin 35 kauneinta kuosia. Suurin osa kirjan ohjeista löytyy aikaisemmista kirjoista, mutta mukana on myös muutama uusi kuosi. Kieltämättä odotin enemmän uusia ohjeita, mutta toisaalta tämä on jatkossa ehkä se kirja, josta löytyy kaikki tarvittava. Jos aikaisempia Virkkureita ei kotoa löydy, ehkäpä tästä kannattaa aloittaa. 

Folkki-laukku ja -tyyny
Marayoor - pussukka

Joku näissä Virkkuri-kirjoissa inspiroi valtavasti. Saman tien tekisi mieli tarttua virkkuukoukkuun ja aloittaa uusi virkkuutyö. Kirjan ilme on raikas, ja aiemminkin ilmestyneet ohjeet on kuvattu uudestaan, jopa uusilla väreillä virkattuna tai erilaisissa töissä.

Kirsikka - laukku
Pieni Kirsikka - pussi

Kuten kirjan nimikin antaa vinkkiä, se rohkaisee kokeilemaan erilaisia kuoseja omaan tarpeeseen. Tarkoituksena on, että kukin voisi valita omaan työhönsä sellaisen kuosin, mikä inspiroi. Kutakin kuosia voi siis vapaasti käyttää erilaisilla langoilla erilaisissa töissä. 

Nelivärinen Rottinki - juliste
Vanilja - juliste

Tällä hetkellä kirsikkakuosit ja Marayoor -kuosi houkuttelevat sen verran paljon, että ainakin toinen niistä taitaa päätyä koukulle lähiaikoina. Kirjassa useampi kuosi on esitelty myös julisteena, ja sellainen tästä talosta vielä puuttuu. Mihinkähän seinälle sellaisen saisi viriteltyä? Kannen Neulos-kuosi sopisi ainakin aiheeltaan meille, ja onhan tuo Vaniljajäätelökin aika herkku.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

2 kommenttia:

  1. Apua, tuo kirja on mennyt minulta ihan ohi. Kiitos vinkistä! Tuo Marayoor kuosi puhuttelee minuakin, siitä tehty pussukka on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussukka on kyllä tosi ihana. Ja nuo värit myös! Ihanaa väriterapiaa mun muiden alati harmaiden neuleiden keskelle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...