Kesä tekee tuloaan, mutta palataan hetkeksi lopputalveen näiden paitakuvien myötä.
Seurailin talvella instassa Veera Välimäen Morningside-paidan etenemistä ja tiesin heti, että tuollaisen villapaidan haluan myös itselleni. Tykästyin paidan palmikoihin, suureen poolokaulukseen sekä nurjaan pintaan.
Kun sain ohjeen testineuletta varten sähköpostiini, tein pikaisen lankainventaarion todetakseni, että pitää piipahtaa Snurressa. Dk-vahvuisista langoista päädyin Lamana Comoon, jota ihmemerinoksikin mainostetaan. Se on pehmeää, lämmintä ja todella kevyttä. Tässä paidassa voisi vaikka asua. Ja kovassa käytössä se onkin ollut: kotona, töissä, ulkoillessa ja jäähalleissa.
Olen hurjan tyytyväinen tämän paitamallin ja langan yhdistelmään. Pidän myös tuosta hieman läpikuultavasta pinnasta. Paita on neulottu 5 mm puikoilla, joten neulos on ilmavaa ja sen neuloo todella nopeasti. Sen verran poikkesin ohjeesta, että tein helman muutaman sentin pidemmäksi.
Morningside on osa Veeran Bespoke: sweaters -kokoelmaa, joka ilmestyi tänään. Olen neulonut siitä muutaman muunkin paidan ja villatakin, joten tämäkin blogi heräilee vähitellen talviuniltaan.
Ihana pusero! Yksi suosikeistani tuossa kokoelmassa.
VastaaPoistaKiitos! Tykkään myös ja voisinpa neuloa toisenkin... Vaikka tummanharmaana:)
PoistaValtavan kaunis pusero. Ihailin tänään tuota kokoelmaa ja voisin neuloa sieltä kaikki paidat :)
VastaaPoistaKokoelma on todella kaunis! Ajattomia malleja päivittäiseen käyttöön.
PoistaTosi kaunis neule - ihana tuo etuosan palmikkokuvio!
VastaaPoistaTämä oli myös tosi kiva neuloa tuon palmikkokuvion takia! Muutama virhe sinne tuli mutta olkoon:)
PoistaKaunis neule, upeat palmikot!
VastaaPoistaKiitos Sanna! Viime talvena palmikot iski ja lujaa:)
Poista