Olohuoneen valaisinprojekti osoittaa, että joidenkin asioiden suhteen olen hyvinkin kärsivällinen. Tämä projekti käynnistyi jo pari vuotta sitten, jolloin hankin tarvittavat osaset lamppujen seinäkiinnitystä varten. Ostin Bauhausista putkenpätkiä, joiden läpi päätin pujottaa lampun johdon. Kotijoukot olivat kuitenkin ideaa vastaan, joten niinpä se jäi pitkäksi aikaa hautumaan.
Samaan aikaan moni muukin käytti vastaavanlaista ideaa ja putkia alkoi tulla vastaan Pinterestissä ja blogeissa. Esittelin niitä kotona ja viimeinkin kesän lopussa (kun valoa oli pakko saada lisää) mies kiinnitti putket seinään.
Lamput olisivat olleet minun makuuni ilman varjostimiakin, mutta pakkohan sellaiset oli virkata kun olin pari vuotta pyöritellyt erilaisia ideoita mielessäni.
Lopulta päädyin ohjeeseen, joka löytyy vuoden 2011 Interweave Crochetin Accessories-numerosta. Langaksi halusin ohuinta valkoisen sävyä mitä kotoa löytyy, eli DMC Petraa (nro 5). Kakkosen koukulla varjostimista tuli sopivan kokoiset ensimmäisellä yrityksellä.
Varjostimessa on kuusi virkattua palaa, jotka kiinnitettiin toisiinsa viimeisellä kerroksella. Ylimmäisen palan keskelle jätettiin tilaa valaisimen kannalle virkkaamalla ensimmäiset kerrokset tasona. Tässä vaiheessa olisi pitänyt mittailla ja mallailla, että kanta varmasti mahtuu aukosta.
En myöskään ymmärtänyt, missä vaiheessa tasona virkatut kerrokset olisi pitänyt ommella yhteen. Kovettamisen jälkeen varjostinta oli mahdoton muotoilla enää mitenkään, joten yläosan palanen on edelleen aukinainen. Onneksi se ei tuolta seinää vasten näy minnekään.
Kaksi suht samankokoista palluraa löytyy nyt sohvan molemmin puolin. Kylläpä kelpaa iltaisin istua sohvalla ja neuloa tai virkata. Seuraavaksi lähtee muuten tuo lehtikoriste, sillä uusi virkkausidea on seinälle jo valmiina.
Tässä vielä illan pimeydessä napattu kuva kovetusvaiheesta. Käytin taas samaa liima-vesiseosta kuin jossain aikaisemmassakin lamppuprojektissa. Napakat varjostimet tuli, mutta eihän nuo ihan ohuimmat narunpätkät mitään kovaa kohtelua kestä. Toivotaan, että lapset ja kissat kohtelee varjostimia hellästi:).
Tosi kauniit pitsipallot
VastaaPoistaOnpas tosi kivan näköiset :)
VastaaPoistaTykkään myös :)
PoistaWau!Ihan älyttömän hienot lamput!
VastaaPoistaVielä minäkin joskus virkkaan lampunvarjostimet.. :)
Näissä ei kyllä kauaa nokka tuhise, siitä vaan koukku heilumaan!
PoistaHerkän kauniit varjostimet.
VastaaPoistaKiitos! Noissa putkissa on vähän sellainen kylmä ja kova tunnelma, joten pitsillä sain herkkyyttä ja lämpöä.
PoistaWautsi! Täytyy näyttää isännälle, jos sekin joskus meille tekaisis tuollaiset putkisysteemit. Pitsejä tuskin jaksaisin virkata (!!) . Todella hienot. Ja on näköjään super ohutta lankaa käytetty :)
VastaaPoistaNämä pitsipallurat oli kyllä oikeasti nopeat ja helpot virkata! Ja jos olisin lankakaupan kautta mennyt, olisin ostanut vieläkin ohuempaa lankaa:) Ihanat olisi sellaiset oikein henkäyksen ohuet pitsipallot.
PoistaOnpa kyllä todella hyvännäköistä - sekä nuo lamput että kokonaisuus!
VastaaPoistaKiitos! Sopii kyllä meille ja muiden näiden mun tekemien lamppuviritelmien joukkoon :)
PoistaUpeet!
VastaaPoistaOnpas hauskat varjostimet! Toivottavasti luovat seinille myös pitsisiä varjokuvioita. :)
VastaaPoistaNo se on kyllä miinus kun ei tule minkäänlaisia kuvioita seinälle! Ihmettelin vähän itsekin, kun nappasin valot päälle ensimmäistä kertaa.
PoistaIHANAT!! voi kun meilläkin menis joskus tollaset vähän romanttisemmatkin sisustusideat läpi...
VastaaPoistaEhkä tuo vaalea pitsi antaa näistä romanttisen vaikutelman, mutta putkissa ei taida olla mitään romantiikkaa:) Vähän varjostimen väriä ja mallia muuttamalla tulee jo aivan eri tunnelma.
PoistaWAU!! :)
VastaaPoista:)
PoistaHienot! Sinulla riittää kivoja ideoita ja kärsivällisyyttä :)
VastaaPoistaKummasti kärsivällisyys kasvaa näiden projektien myötä ja ideoita on välillä vähän liikaakin:) Mutta voi kun olis aikaa enemmän!
PoistaOnhan nää aika ihanat:)
VastaaPoistaMielettömän hienot pitsipallot! Ihan loistava toteutus pitseineen ja putkipidikkeineen!
VastaaPoistaKiitos Uutar!
VastaaPoistaIhan huikeat palleroiset!
VastaaPoistaLoistava idea ja herkän kovan rouhean kaunis lopputulos!
VastaaPoistaPaverpolia löytyisi kyllä kaappini kätköstä, putkia ei takuulla...ellen sitten irroita lavuaarin alta. : )
Kauniit valaisimet! Sopivat todella hyvin tuohon seinään.
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa eksyin blogiisi ja täältähän löytyy vaikka mitä ihania juttuja :).
Kiva, kun eksyit tänne!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMahtava idea! Laitoin tämän itselleni muistiin (http://rakkaudestavillasukkiin.blogspot.fi/p/to-do-lista.html) ja jään odottamaan inspiraation iskua!
VastaaPoista