perjantai 10. toukokuuta 2013

Keinahdus


Olin sen verran tyytyväinen Villavyyhdin syksyiseen Neulekerhoon, että lähdin innoissani mukaan nyt keväälläkin. Kevään ensimmäisessä paketissa oli Handun vahvistettua kashmirsukkalankaa, joka varsinkin vyyhdillä näytti todella kauniille.


Olen jo aiemminkin maininnut, että olen värirajoitteinen, enkä oikein siedä lankoja, joissa on montaa eri väriä. Tässä vyyhdissä oli harmaan ja sinisen sävyjä. Erillään kukin väri just omaan makuuni, mutta en ole ihan varma, mitä mieltä olen näistä valmiista sukista.


Lanka oli ihana neuloa, pehmeää ja innolla seurasin, mille lopputulos näyttää. Valitsemani värimaailma onkin "viileät vedet, kiiltävät kalat", joten nää on tällaiset Itämeren silakat :).


Keinahdus on Kristel Nybergin suunnittelema. Olen huono neulomaan sukkia, mutta tiivistänpä seuraavasti:
  • Sopivan yksinkertainen ja helppo neulottava näin kokemattomalle sukkaneulojalle.
  • Välillä neuloin mieluummin näitä sukkia kuin muita keskeneräisiä, ja se on jo paljon se! Eikä edes paljoa ahdistanut, että näitäkin sukkia piti neuloa kaksi.
  • Kokeilin sukissa ensimmäistä kertaa magic loop -tekniikkaa ja kannatti ehdottomasti. Aiemmin olen käyttänyt sitä esim. pipoissa ja lapasissa, mutta jostain syystä en koskaan sukissa. Neulejälki on huomattavasti siistimpää.
Olen aika ylpeä itsestäni, että sain nämä valmiiksi viikossa, ja nyt minulla on hienot, uudet sukat!

Kiitos myös kommenteista edelliseen! Täällä vatsatauti on vienyt kaikki voimat ja "rutiinit" on sekaisin. Toivottavasti viikonlopun aikana innostun taas tekemään käsitöitä pitkästä aikaa.

9 kommenttia:

  1. Todella kaunis malli sukissa. Hitsit! Jo aikaisemmin sanoin, miten saat postauksillasi mut kiinnostumaan neulekerhosta. Kai se on jo pakko liittyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sen verran tykkäsin näitä neuloa, että tekis mieli tehdä vielä toiset, vaikka räiskyvän punaiset:)

      Poista
  2. Voi että, minä ainakin tiedän, mitä ajatella noista sukista: hienot ovat! :D Ainakin kuvien perusteella väri kääntyy kivasti välillä enemmän siniseen, välillä harmaaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valosta riippuen sävyt vaihtelee paljonkin, mutta kovaan käyttöön pääsivät heti! Edelliset nilkkasukat on jo puhkikuluneet, joten oli jo aikakin neuloa uudet:)

      Poista
  3. Todella kauniit, näen sukissa virtaavia vesiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä kyllä sekä langan väri että malli muodostavat täydellisen parin tuohon neulekerhon määrittelemän värimaailmaan:).

      Poista
  4. Hienot Itämeren silakat! :)
    Minusta lanka näyttää kauniilta, ei ollenkaan liian kirjavalta niin kuin pätkävärjätyt usein ovat. Ja sukkamalli on kyllä tosi nätti.

    VastaaPoista
  5. Hienot sukat =) Ihanan rauhallinen harmoninen monivärinen lanka =)

    VastaaPoista
  6. no mutta nuohan on nätit! väri liukuu tasaisesti eikä lammikoidu lainkaan, ja tuo mallineulekin näkyy kivasti. Sanoisin että tosi hyvä yhdistelmä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...