perjantai 14. syyskuuta 2012

Simple Sprinkle





Veera Välimäen Simple Sprinkle - päätin ostaa ohjeen heti, kun näin Ravelryssä ensimmäiset testineuleet. Ainaoikeaa ja raitaa, joten pakkohan se oli tehdä! Ohje oli kirjoitettu paksummalle langalle, mutta minun varastoista tarvittavaa määrää ja vielä kuudessa eri värissä ei löytynyt. Alpakkaa kuitenkin löytyi, joten kokeilin millainen kaulurista tulisi ohuemmasta langasta 4,5 mm puikoilla.
Pidän hurjasti ja eniten olen yllättynyt, että väritkin ovat mieleeni. Tottakai pidin väreistä jo siinä vaiheessa, kun ne valitsin, mutta neuloessa meinasi välillä usko loppua. Minun oli vaikea hahmottaa, millainen huivista lopulta tulisi ja missä kohtaa olisi mitäkin väriä, vaikka piirsin mallin vielä paperillekin. Ainoastaan yhden kerran korvasin ohjeessa merkityn langan toisella.
Lankana Foltraman Alpacaa Snurresta sekä Novitan Luxus Alpacaa (harmaa ja tummanharmaa). Tekisi vielä mieli tehdä sama juttu paksummasta langasta, mutta miten monta huivia ihminen oikein tarvitsee?? Varsinkin, kun ensi viikolla postilaatikosta tipahtaa langat Veera Välimäen mysteerihuiviin.

5 kommenttia:

  1. Ihana ihana ihana! Pitääkö tähän nyt kuitenkin sitten sortua itsekin? :)

    VastaaPoista
  2. Ääää, mää en kestä! Aivan ihana, kertakaikkiaan mahtavat, harmoniset värit! (Lisää ylistyssanoja!)

    Raidat on kyllä niin koukuttavia. Harmi vaan, että tuntuu aina, että omista jämälangoista ei oo mihinkään ja tulee ostettua jämälankaprojekteihinkin uudet langat :D

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva kauluri, kaunis! Taas kerran Veeralta hauska malli.

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis! Malli on kyllä ihan huippu, munkin tekis mieli tuommoinen neuloa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...