perjantai 10. marraskuuta 2017

Lake Song


Olen yrittänyt aloittaa Janina Kallion / Woolenberryn suunnitteleman Lake Song -huivin neulomista jo useamman kerran. Homma on tyssännyt siihen, että sopivaa lankaa ei ole lankakorista löytynyt. Yksi vyyhti fingering-vahvuista lankaa kun ei olekaan riittävästi. Onneksi muistin tämän mallin siinä vaiheessa, kun pyörittelin käsissäni Keesin Precious Sockia, jota oli jäljellä puolitoista vyyhtiä. Päätin neuloa 3,5 mm puikolla sen kokoisen huivin kuin lankaa riittää.


Huivi on todella yksinkertainen neuloa. Oikeastaan siinä toistetaan vain kahta erilaista kerrosta, ja toinen niistä on nurja. Samalla tehdään lisäyksiä huivin toiseen reunaan, jotta saadaan muodostettua hieman epäsymmetrinen kolmio. 


Pitsistä muodostuu kaunis köynnösmäinen kuvio. Vaikka huivi on helppo neuloa, niin jotenkin se on silti vaikeasti luettavissa. Virheiden huomaaminen oli vaikeaa, mutta toisaalta puuttuvan silmukan pystyi lisäämään lähes mihin kohtaan tahansa ilman, että kuvio olisi siitä pahemmin kärsinyt. 


Huivista on helppo neuloa juuri sen kokoinen kuin tuntuu parhaalle tai lankaa riittää. Minun versiossani muutamat viimeiset kerrokset jäivät neulomatta. Tämä huivi meni synttärilahjaksi äidilleni, ja siitä tuli kyllä sen verran kaunis, että taidan haluta samanlaisen itsellenikin.

6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...