Joulusta juhannukseen tässä meni. Nautinnollista neulomista, pingotuksen kanssa taistelua, hiukkasen purkamista sekä uudelleen neulomista, ja lopputulos on aikalailla täydellinen.
Hitofude Cardigan on kaunis, elegantti neule, joka pomppasi heti ilmestyttyään neulejonooni. Tampereen messuilta ostin Titityyltä The Uncommon Threadin Merino Silk Fingeringiä, ja joulunpyhinä loin ensimmäiset silmukat. Takki neulotaan yhdessä osassa ylhäältä alaspain. Yhdellä jättilankakerällä neulottaessa pääteltäväksi jäisi vain aloitus- ja lopetuslanganpäät.
Neule eteni sulavasti, ohje on selkeä ja lanka aivan ihanaa. Alaosan pitsi neuloitui myös vauhdilla. Pingotuksen jälkeen neule oli kuitenkin pettymys. Hihat kiristi eikä pituutta ollut tarpeeksi. Takin sivuhelmat jäivät roikkumaan navan yläpuolelle, ja vaikka miten peilailin, se ei vaan tuntunut hyvälle. Pidemmän tauon jälkeen uusi yritys pingotuksen suhteen, mutta aivan sama lopputulos.
Kesän alussa nappasin neuleen reissulle mukaan. Purin joustinneuleen ja neuloin alareunaan pitsiä reilu parikymmentä kerrosta lisää. Kesällä pingotus onnistuu helposti parvekkeella ja tällä kertaa siinä ei ollut mitään ongelmaa. Hihoihin ja hartioihin tuli sopivasti leveyttä ja takin pituus on just sopiva. Ihana tunne, kun olin jo luullut ettei tästä mitään tule.
Upea neule, suosittelen kaikille! Ehdottomasti neulon tämän vielä joku päivä uudelleen.
Upealta näyttää :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaUpea, ihana neule!
VastaaPoistaKiitos Pizzicato:)
PoistaNäin tän saman mallin neulottuna jossain toisessakin blogissa ja ei napannut yhtään meikäläistä vaan nyt kyllä on niin hyvännäköinen että sehän on,sit heti tehtävä itsellekin oma! Upea!
VastaaPoistaOi kiitoksia! Tästä tulisikin hiukkasen erilainen, jos langan vaihtaisi sellaiseen jossa ei ole tuota silkin kiiltoa. Sellaista ehkä seuraavaksi? Ja voisihan tämän tehdä pitkillä hihoillakin...
PoistaKaunis neule!
VastaaPoistaMalli ja väri kohdillaan!!
Harmaa on aina ihana:) Ja on muuten tosi näppärä malli myös mekon kanssa pidettäväksi.
PoistaOnpa kaunis! Kyllä kannatti taistella valmiiksi. :)
VastaaPoistaOnneksi en luovuttanut! Olin kyllä valmis jo purkamaan kokonaan ja tekemään uudelleenkin, jos ei olisi tuo pituuden lisääminen pelkästään riittänyt.
PoistaUskomattoman kaunis! Työ siis tekijäänsä kiittää!!!!
VastaaPoistaKiitos ja todellakin :)
PoistaOi miten kaunis ja pehmeän oloinen.
VastaaPoistaKiitos, tää on kyllä ihana :)
PoistaOlen katsellut tätä mallia Ravelryssa. Sun versiosi on ehdottomasti yksi kauneimmista!
VastaaPoistaOi, kiitoksia! Lanka tekee taikojaan:)
PoistaTodella kaunis! Teet aina niin kaunista jälkeä! :)
VastaaPoistaPIngotus tekee kyllä ihmeitä näille pitsimalleille, ja hyvin on lanka kestänyt vaikka kolmeen kertaan venyttelin mittoihin:)
PoistaHuikean kaunis!
VastaaPoistaKiitos ja kumarrus:)
PoistaAhh, kaunis! Sama malli kans puikoilla, TUT Silky Singlesistä, ja ajattelin jo valmiiksi neuloa enemmän mittaa helmaa. Että kiitos tästä kokemuksesta :)
VastaaPoistaOlispa vaan itsekin tajunnut:) Yhtään en hahmota, miten paljon se pitsi pingotuksessa venähtää. Oliskohan tässä auttanut se kuuluisa mallitilkku...
PoistaTodella onnistunut neule, ihana!
VastaaPoistaKiitos Linnea!
PoistaKaunis malli! Onneksi muokkaus ja pingotus tepsivät. :)
VastaaPoistaNiinpä:) Onnistumisen jälkeen riittää taas intoa seuraavaan projektiin.
PoistaUrhoollisesti taisteltu helman kanssa. Ja kaunis on lopputulos! :)
VastaaPoistaTodella kaunis! Nyt alkoi itseäkin houkuttaa tuo neulemalli...
VastaaPoistaTodella nätti ja elegantti. Tuota pitäis mielellään töissäkin!
VastaaPoistaVoi, tämä on kyllä todellakin ihan täydellinen! Ottaisin kyllä mielelläni omaankin neulejonooni, jos vain rohkenisin edes yrittää tällaisen neulomista!
VastaaPoistaApua, aivan ihana! :) Pitäiskö sitä tämäkin mahduttaa jonoon... Neuleinnostus, kiitos kun tulit takaisin! Hirveän inspiroitunut olo ja tekis mieli tehdä vaikka mitä! :)
VastaaPoista