Joji Locatellin Broken Wings -huiviohje ilmestyi täydelliseen aikaan. Olin jo kerennyt manailla, ettei huivihyllyltä löydy yhtään sopivan väristä ja kesäistä pikkuhuivia. On nimittäin viileitäkin ilmoja tänä kesänä riittänyt!
Neuloin huivia hiljakseltaan virkkuutöiden lomassa. Jos ei olisi ollut häiriötekijöitä, tämän yhden vyyhdin huivin olisi neulonut hetkessä. Aaltoilevaa pitsiä oli kiva neuloa - ei liian vaikeaa, muttei tylsääkään. Huivi aloitettiin toisesta, kapeasta päästä ja silmukat lisääntyivät vähitellen. Reunaan piti muistaa neuloa nirkkoja joka neljäs kerros. Jossain vaiheessa mukaan tuli kierrettyjä silmukoita ja silmukoita vähenneltiin, kunnes vain muutama oli jäljellä. Sen jälkeen huivin päähän väkerrettiin kukkanen (ainakin minusta tuo pompula muistuttaa sellaista).
Lankavalinta oli projektin vaikein vaihe. Harmaa olisi ollut täydellinen, ja tämän huivin ainoa vika onkin, ettei se ole harmaa. Mutta koska kyseessä on kesähuivi, päädyin persikkaiseen, kasvivärjättyyn Hillanin lankaan, jota löytyi Fiskarsin kylältä Vanja Sea & Friends -myymälästä. Kaunis väri tämäkin, mutta hiukkasen joudun sulattelemaan valintaani.
On se kaunis! Minäkin olen huomannut, että kesähuiveja voisi neuloa enemmänkin, niille on joka tapauksessa käyttöä!
VastaaPoistaTotta! Tämän kokoiset huivit menee myös ympäri vuoden asusteena.
PoistaIhana! Tuo huivi on minullakin tekolistalla.
VastaaPoistaTätä oli tosi kiva neuloa! Jos vaikka harmaanakin neuloisi... :)
PoistaOi, miten kaunis tuo huivi on!
VastaaPoistaKiitos Memma!
PoistaJoskus kannattaa hieman rikkoa rajoja - upean sävyinen ja ihana huivi!
VastaaPoistaNiinpä! Mä olen helposti jämähtävää tyyppiä. Pitäis opetella tuota rajojen rikkomista muillakin elämän osa-alueilla:)
PoistaPersikka on just hyvä. Hieno huivi tuli, ja oikein kesäinen!
VastaaPoistaTää on kaunis persikka! Muistaakseni krapilla värjätty. Menee myös tosi nätisti harmaan kaverina:)
PoistaKaunis sävy, tuo väriä sun kasvoillesi :) ja sopii vaikka harmaan villatakin kanssa, jos tuntuu liian värirkkäältä :D
VastaaPoistaHuivikin on kaunis, mutta tuota kukkaa en tajua... ehkei oo tarkoituskaan? :D
Kukkasen olisi voinut jättää poiskin:) Päätin vasta lopussa, että neulon koko huivin ohjeen mukaan. Mietin, onko kukka vähän överi, mutta oikeastaan se sopii tuohon huivin päähän, eikä sitä juuri huomaa tai mieti sen kummemmin.
PoistaKaunis huivi ja väri sopii sinulle upeasti <3.
VastaaPoistaKiitos:)
PoistaIhana huivi ja minusta tuo väri on upea!
VastaaPoistaOikein sievä huivi.
VastaaPoistaKaunis huivi ja kaunis väri! Ihana tuo pitsiosuus!
VastaaPoistaHieno! Upean dramaattiset kuvatkin! :)
VastaaPoista