keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kujeillen


Kevään kolmas Neulekerhon paketti oli alkuun hiukkasen pettymys. Ohje ei ollut minua varten ja vihreä väri on kaukana lempiväreistäni. Taisin saada siitä joskus aikoinaan yliannostuksen. Lanka on Lanitium ex Machinan (bfl, silk, cashmere) ja aivan mielettömän pehmeää ja upeaa neulottavaa. Eihän sellaista lankaa voi neulomatta jättää! Niinpä etsin Ravelryn suosikeistani kämmekkäiden ohjeen ja päätin neuloa ne lahjaksi äidilleni.


Kujeillen-kämmekkäissä juju on tuossa kapeassa palmikossa nyppyineen. Kaunis malli ja hyvä matkaneule kesälomareissuille. Nyppyjen neulomisestakin selvisin Ravelryn ohjesivun vinkeillä. Pari lisäsilmukkaa olisi ollut ehkä tarpeen, sillä ohjeen silmukkamäärällä tuli varsin napakka malli. 

Neulomisen aikana tykästyin myös tuohon vihreän sävyyn ja taidan jossain vaiheessa neuloa siitä itsellekin kämmekkäät. Pari kivaa mallia on jo mielessä ja lankaa jäi riittävästi vielä toiseen kämmekäspariin :).

7 kommenttia:

  1. Mulla on tuo sama lanka ihan puhumattomana, kämmekkäät näyttää oikein kivalta! :)

    VastaaPoista
  2. Somat kämmekkäät, eikä värikään näytä lainkaan hullummalta, vaikka täytyy myöntää, etten minäkään tuon väriseen vihreään ihan ensimmäiseksi tarttuisi. :)
    Tuo Kujeillen on nätti malli, mutta nuo pahuksen nypyt mietityttää...

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaunis teille kaikille:)

    Sanna: nyppyjä minäkin pelkäsin, mutta Ravelryn ohjesivulta löytyi vinkki, jolla nypyt sai tehtyä todella helposti. Ei siis mitään 7 oikein yhteen, vaan yksi silmukka neulottiin ja loput silmukat nostettiin neulomatta tuon neulotun silmukan yli. Helppoa vaikka jokainen nyppy taitaakin olla ihan oman näköisensä :)

    VastaaPoista
  4. Harmonisen kauniit lämmittimet. :)

    Tuon nyppyvinkin kun olisin nähnyt silloin joskus, kun tein Haapsalun huiviin supernyppyjä - mohairlangalla. Oli mennä järki. ;) Mutta kiitos, kun kirjasit sen näkyvilleni nyt; saattaisin vaikka joskus taas ottaa uuden erän...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...