lauantai 10. marraskuuta 2012

Flukra




Jälleen huivi, mutta tällä kertaa äidille syntymäpäivälahjaksi. Melkein pari kuukautta myöhässä, mutta kumminkin. Esittelin kyllä kuvan tulevasta huivista silloin synttärinä. Kotoa löytyi pari kerää Debbie Blissin Rialto Lacea harmaana, joten etsiskelin siihen sopivaa mallia. Päädyin Flukraan, josta olin nähnyt jo aiemmin upeita versioita sekä ohuemmasta että paksummasta langasta.

Alussa huivi edistyikin vauhdikkaasti ainaoikein-neuleen vuoksi, mutta tyssäsi sitten pitsikuvioon. Kuvio ei ole vaikea, mutta vaati jotenkin extra-paljon keskittymistä. En siis voinut neuloa silloin, kun lapset olivat kotona ja hereillä. Toisin sanoen neulomisaikaa olisi ollut klo 23-7.30, mutta en enää silloin jaksanut:). Kerros silloin, toinen joskus myöhemmin ja kun reunukseen asti pääsin, niin loppu valmistuikin sitten helposti. Hyvä tuli, ja lahjansaajakin oli tyytyväinen.

 Mukavaa Isänpäivää ja tervetuloa uudet lukijat!

8 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...