sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juneberry


Punaisen, villaisen pitsihuivin neulominen kesäkuussa ei tunnu kovin järkevältä, mutta huivin neulominen vei mennessään. En malttanut odottaa, miltä huivi näyttää kunkin pitsikuvion jälkeen ja iltaisin piti neuloa vielä pari kerrosta ennen kuin pääsin nukkumaan.


Ihastuin Jared Floodin Juneberry Triangleen nähtyäni sen Missä neuloimme kerran -blogissa Neulistin toteuttamana. Malli tuntui etukäteen haastavalta, sillä siinä neulotaan pitsiä myös nurjalla puolella. Päätin testata, riittääkö taidot ja hermot tällaiseen projektiin. Ohje oli erittäin selkeä ja loppujen lopuksi aika yksinkertainen. Hitaammin se tietenkin edistyi, kun nurjalla puolellakin piti keskittyä pitsikuvioon. Nypyt jätin suosiolla tekemättä.


Lankana on Cascade Yarns 220 Heathers ja puikot 5,5 mm. Jostain syystä poistuin Snurresta punaiset langat mukanani, vaikka harvemmin käytän punaista. Sävy on kuitenkin enemmän tiilenpunainen kuin joulun. Ja vaikka kovin villainen huivi onkin, niin ihanasti se lämmittää hartioilla viileinä kesäiltoina. Niitä lämpimiä iltoja kun vielä odotellaan. 

Kerrankin pääsimme ulos asti kuvaamaan huivia. Kuvaussessio loppui varsin lyhyeen, sillä itikka-armeija ajoi valokuvaajan saman tien sisälle. Kaipa näistä kuvista jonkinlaisen käsityksen saa uudesta lempihuivistani:).

8 kommenttia:

  1. Kaunista! Jokainen työsi saa minut huokailemaan ja toivomaan, että olisin sen itse tehnyt. :D

    VastaaPoista
  2. Voi, kuinka kaunis punainen pitsihuivi! Todella upea!

    VastaaPoista
  3. Mielettömän hieno! Neulepinta tulee upeasti esille tuossa punaisessa.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis huivi!

    VastaaPoista
  5. Oi, mikä kohteliaisuus! Tällä hymyilen koko loppupäivän. :) Tosi kaunis tuli myös punaisena. Oli varmasti hyvä siirto jättää nypyt tekemättä, ne hidastavat huivin valmistumista todella reippaasti.

    VastaaPoista
  6. Kiitos ihanista kommenteista teille kaikille:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...