tiistai 29. joulukuuta 2015

Kosmetiikkapussukat


Olen aloittanut pienimuotoisen pussukkatehtailun. Virkkasin veljeni vaimolle joululahjaksi kosmetiikkapussin Prinsessajuttu-blogin ohjeella. Huomasin, että meidän perheen naiset tarvitsevat ehdottomasti samanlaiset, todennäköisesti myös naapurin tytöt ja olihan tämä myös kiva synttärilahja tyttäreni hyvälle ystävälle, joka eilen täytti vuosia.


Vielä on tehtailtavaa, sillä vasta kaksi ensimmäistä pussukkaa on valmiina. Näitä on todella tylsä tehdä, mutta lopputulos palkitsee. Ensimmäisen version tein ohjeen mukaan ja seuraavan sitten kaksivärisenä pienemmällä kukalla. Näihin onkin hyvä hyödyntää erinäisiä yksittäisiä puuvillakeriä. Tehtailu siis jatkuu - ehkäpä vilautan valmiita pussukoita täällä vielä myöhemmin.

12 kommenttia:

  1. Ihanat - näin kauniille pussukoille olisi kyllä tarvetta joka tytöllä! Kaunis väriyhdistelmä tuossa alemmassa.

    VastaaPoista
  2. Kauniita! Tällainen olisi varmasti yksi hyvä kohde minun puuvillalankavarastolleni, jonka olen jo alkanut kokea ongelmana.

    VastaaPoista
  3. Aika ihania tulee <3 Onko tuo kuvan taustalla näkyvä turkoosi kuosi tapettia? Kaunis kuosi siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkoosikuvio löytyy House doctorin peltirasiasta. Olisikin tapettia, mutten uskalla laittaa kun kissat tykkää repiä sitä:)

      Poista
  4. Ihania! Mutta tämän tekstin paras kohta oli kyllä tuo "näitä on todella tylsä tehdä" :D En tee, vaikka mieli tekis!

    VastaaPoista
  5. Hirveen somia! Pitää muista tuo loppukommentti tämän pussukan teon tylsyydestä!

    VastaaPoista
  6. Tosi söpöjä.
    Lopputulos kruunaa onneksi tuon tekemisen tylsyyden ;-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Yhden pussukan virkkaamisessa ei onneksi kauaa tarttee tylsyyttä kestää! Vähän vaan huokailuttaa kun päätin virkata niitä niin monta:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...