Messuista on jo viikko, mutta esittelenpä kuitenkin vielä messusaaliin. Turhaan mietiskelin, löytyykö sieltä sunnuntaina ostettavaa. Pääsin kyllä rahoistani eroon ja sain vielä synttärilahjankin etukäteen.
Pieni lovi budjettiin tuli heti alkuun Titityyllä, josta tarttui mukaan pari heräteostosta. Titityyn langat on vaan niin upeita, että pakkohan niitä on ostaa kun pääsee livenä hypistelemään. Ja on mulla jo pieni suunnitelma kehkeytynyt ainakin tuolle toiselle vyyhdille.
Toinen suosikkini on ihana Snurre, joka oli messuilla ensimmäistä kertaa. Harmaasta langasta tulee lapaset ja Lamana Piurasta huivi (ohje tuli langan mukana). Ihastuin tuohon väriin ja tekisi mieli jo aloittaa, mutta ehkä näitä keskeneräisiä ensin.
Tukuwoolin nimen bongasin ennen messuja, ja siihen oli pakko tutustua. Muutama 50 g vyyhti Tukuwoolia tarttui mukaan ja pari vyyhtiä on jo valmiina neulottavaksi. Isoin vyyhti tuolla taustalla on Honkarinteen tilan villalankaa. Toinen samanmoinen on jo melkein käytetty.
Ainut lanka ostoslistalla oli musta kalalanka. Olisipa ollut edullinen reissu, jos olisin ostanut vain listan mukaan. Keltaiselle Esterille on myös suunnitelmia, tartteis vaan lisää vapaa-aikaa. Kovin on lankapainotteisia nämä ostokset, mutta onhan tuossa pienessä paketissa myös kaksi lasisista putkihelmistä kasattavaa tähtihimmeliä. Pitäisi onnistua lapseltakin, joten ehkä myös minulta. Kuusenkoristeeksi ajattelin.
Nyt on varmaan sitten hyvä aika luvata, etten osta tänä vuonna enää yhtään lankaa. Vai pitäiskö yrittää kesään asti selvitä... vuosihan vaihtuu kohta.
Ihania messuostoksia!
VastaaPoistaNyt vaan kova tsemppi päälle, että saa neulottuakin nämä :)
PoistaKauniita ostoksia!
VastaaPoistaLangat on vaan niin ihania:)
PoistaHyvä messusaalis sullakin! Mä ostin samaista harmaata lankaa lapasia varten Snurresta!
VastaaPoistaTaitaa tulla samanlaiset lapasetkin:) Elinan ohjeella?
PoistaOn kyllä uppee saalis, katteellisen täällä kuollaa ;) Kauniisti esittelit langat. Tuo tukuwool himottaa vaan ensin pakko vähentää varastoja kottoo
VastaaPoistaPitäisi kyllä keskittyä itsekin tuohon varastojen tuhoamiseen. Tai jos ostaa, niin jotain sellaista mihin on jo suunnitelma... ettei taas jää varastoon pyörimään:)
Poista