perjantai 25. huhtikuuta 2014

Boxy


Joji Locatellin Boxy on yksinkertaisesti nerokas. Ei uskoisi, että tuollaisesta laatikosta pienillä minihihoilla tulisi mitään järkevää. Mutta niinpä vaan puikoilta putosi mukavin neulepaita, minkä olen koskaan omistanut. Rento ja sopivan löysä. Menee housujen ja hameen kanssa, mutta miksei mekonkin päällä. Ei ollenkaan telttamainen, vaikka leveyttä on reippaasti. Mikä parasta, Ravelryn projekteja kurkatessa huomaa mallin sopivan kaikenlaisille vartaloille.


Jos olisin tiennyt että Boxysta tulee näin ihana, olisin neulonut sen valmiiksi hiukkasen nopeammin. Aloitin projektin innoissani vuosi sitten helmikuussa. Lähes neljäsataa silmukkaa ja sileä oikeaa alkoi tökkiä jossain vaiheessa pahasti. Tuntui, ettei paita edennyt ollenkaan ja mittanauhakin näytti joka kerta eri tuloksia. Paita jäi pölyyntymään pöydälle ja keräsi kyllä sellaisen määrän kissankarvoja, että tovin sain putsata ennen kuin pääsin taas neulomaan.


Vartalo-osuutta ei ollut enää paljoa jäljellä ja yläosan hihoineen neuloinkin parissa viikossa. Hartioita muotoiltiin lyhennetyillä kerroksilla ja koristeeksi tuli muutama nurja raita. 


Fiilis on kyllä upea kun saa tällaisen pitkän ja tuskaisen projektin loppuun. Eniten se on kyllä tuskastuttanut vain ajatuksena siitä, että pitäisi neuloa.


Paitaan meni neljä kerää Malabrigon Yarn Sockia. Hyvin pian alun jälkeen siirryin neulomaan kahdelta kerältä, sillä tummimmat kohdat alkoivat lätäköitymään. Lopuksi muotoilin kosteaan paitaan hieman enemmän pituutta ja vähemmän leveyttä kuin ohjeessa oli. 

Joji on tehnyt Boxysta muuten myös uuden version, tällä kertaa paksummasta langasta. Sellainen valmistuukin jo ihan eri vauhtia.

19 kommenttia:

  1. Aivan ihana paita! Malli ja väri ovat tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään tuosta sinisen sävystä, vaikka saakin rullaa käyttää kissankarvojen poistoon:)

      Poista
  2. Onpas kiva! Farkkujen paras kaveri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hameen myös! Tänään viipotin töissä boxyn ja hameen kanssa:)

      Poista
  3. Kiva paita! Ehkä juuri nuo kapoiset hihat muotoilevat puseroa niin, ettei se näytä teltalta. Ihana lankakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Mietin olisinko tehnyt pitkät hihat, mutta ehkä neulon joskus rannekkeet jos siltä tuntuu:)

      Poista
  4. Hieno ja sopii sinulle! Tuon malliset paidat on kyllä ihanan kotoisia näyttämättä kuitenkaan teltalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä päällä on kyllä helppo homma, ei kiristä ja väännä mistään :)

      Poista
  5. Upea! Värikin on tosi kaunis. Takuulla monikäyttöinen ja aina tyylikäs.

    VastaaPoista
  6. Ihana! Väri on ihan älyttömän nätti ja sopii varmasti moneen asuun. Mulla on itselläkin langat Boxyyn valmiina, jokohan se sinun inspiroimanasi pääsisi puikoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun vaan silmukoita luomaan! On hyvä tv-neule:)

      Poista
  7. Onpa kaunis paita, sopii sinulle tosi hyvin! Kannatti tikutella valmiiksi :) Tuli heti mieleen, että neulekoneellakin voisi kokeilla tehdä jotain samantyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti onnistuisi neulekoneellakin! Valmista taitaisi tulla ihan hetkessä:)

      Poista
  8. Kiva & rento paita! Malabrigon sukkalankaa on itselläkin jemmassa... Pitäisiköhän inspiroitua... :-)

    VastaaPoista
  9. Ei voi muuta sanoa kuin että : ihana!

    VastaaPoista
  10. Tämä on ihana! Mä oon vasta nyt ihastunut tämän mallisiin paitoihin ja oman neulominenhan ois ihan parasta. Ehkä valitsen sen paksumman vaikka kesää kohti mennäänkin. Olisi ainakin aikaa tikuttaa valmiiksi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...