keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Virkkuri 2


Piinaava odotus palkittiin tänään, sillä kävin noutamassa Virkkuri kakkosen lähimmästä postista! Enkä joutunut pettymään, sillä kirja on upea ja inspiroiva. Toisaalta tekisi mieli heti aloittaa joku uusi virkkuu, toisaalta taas tekisi mieli sännätä lähimpään lankakauppaan ja ostaa lankaa, koska eihän sopivaa kotoa löydy.


Virkkurista löytyy ihania yksityiskohtia ja paljon uutta ensimmäiseen kirjaan verrattuna. Ensimmäisen kirjan ideoita on jalostettu pidemmälle, ja optisen virkkaamisen kuviot kiinnostavat kovasti. Ehdottomasti sellainen kirja, josta on iloa vuosiksi ja josta todellakin tulen virkkaamaan useamman kuin yhden tai kaksi työtä.


Mihinkäs sitä sitten alkaisi? Perinteisiä koreja kun on virkattu tarpeeksi, niin voisikin tehdä tonkan tai sankon.


Pallokuvioinen tyyny on ehkä pakko virkata, samoin kahden ylimmän kuvan pallomatto.


Kesä lähestyy, joten parvekekukkasille voisi tehdä tällaisen.


Ja sitten laukkuja sekä pussukoita... olisi vaikka minkälaisia.

Kädet syyhyää päästä virkkaamaan näistä jotakin. Olisipa vaan vuorokaudessa enemmän tunteja!

13 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä houkuttelevalta! Ja noiden aiempien upeiden Virkkuri-virkkaustesi tapaan tulossa on varmasti ihania uusia juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on! Toivottavasti kerkeän pian aloittamaan jotain uutta:)

      Poista
  2. Täytyy tämä kakkonenkin ilmeisesti saada käsiinsä, mielenkiintoiselta näyttää! Ja kun vielä ennättäisi virkata enemmän, lisä tunteja siis täälläkin tilauksessa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tarvitaan! Nytkin kello on jo vaikka mitä, enkä ole kerennyt puoliakaan mitä tälle illalle oli suunnitteilla:)

      Poista
  3. Huh, nuo on niin ihania että hengästyttää!

    VastaaPoista
  4. Tuo kirja on pakko saada !!!
    Sinulle olisi haaste blogissani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Tästä on iloa pitkäksi aikaa, niin ajattomia malleja ja näitähän voi soveltaa miten haluaa:) Kiitos haasteesta!

      Poista
  5. Minäkin sain juuri oman virkkurin käsiini. Nyt pitäisi vaan päättää mitä testaisi ekana... Pallokuviot houkuttaisivat ainakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli aloittaa monta projektia yhtä aikaa! Tosin nyt on kesken yksi erityinen, mutta ehkä siihenkin saisin ängettyä jotain Virkkurista mukaan:)

      Poista
  6. Tää kirja olis niin pakko saada!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen muuten Adlibristä kirjaostoksiin:). Virkkurin hinta vain 23 € eikä tullut edes postikuluja, kun valitsin hiukkasen hitaamman postituksen.

      Poista
  7. Tuo kirja houkuttelee ihan mielettömästi. Kyllä se on varmaan pakko käydä ostamassa:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...