torstai 30. elokuuta 2018

Hay


Laine Magazine 3:sen kannessa komeilee Clare Mountainin suunnittelema Hay - yksinkertainen, sileällä neulottu paita, jonka molemmissa reunoissa kulkee pystyt, pitsiraidat. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tällainen yksinkertainen malli pienellä jujulla vetoaa minuun. 


Lehden paita on neulottu sport-vahvuisesta langasta, mutta toisten neulojien Ravelry-projekteja selatessani huomasin, että moni oli neulonut paidan onnistuneesti hieman ohuemmasta fingering-langasta. Hedgehog Fibresin graffitinharmaata Sockia löytyi sopiva määrä, ja jotta paidasta tulisi mieluummin oversize kuin makkarankuori, päätin neuloa paidan hiukan ohjetta paksummilla puikoilla (4 mm).


Paita neulotaan alhaalta ylöspäin, mutta yhtenä kappaleena kuitenkin. Mallitilkku olisi tehnyt neulomisesta rentouttavampaa, sillä nyt jännäsin minkähän kokoinen paidasta tulee näillä pienillä muutoksilla. Varma keino saada projekti ufoutumaan on tällainen epävarmuus ja jännitys yhdistettynä aiemmin mainittuun neulomissuuntaan. Neulomisenhan pitäisi olla rentouttavaa!


Paita jäikin keskeneräisten joukkoon pidemmäksi aikaa, mutta keväällä päätin lopulta saada jotain valmiiksi neulerintamalla. Paita valmistui samaan aikaan kun toukokuun helteet tulivat Suomeen, joten tämä tummanharmaa neulepaita hautautui vaatekaapin perälle. Nyt kesän jälkeen paitaa katsoo taas ihan uusin silmin, ja sehän on mitä parhain vaate tulevalle syksylle ja talvelle.

9 kommenttia:

  1. Nätti paita! Alhaalta-ylös neulottujen paitojen neulominen ei tosiaan ole läheskään yhtä rentouttavaa kuin ylhäältä-alas paitojen. Itsekin koin sen tässä kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku siinä tökkii ja pahasti:) Alku vielä sujuu, mutta sitten tuntuu että suurin työ jää loppuun. Ja sovittaminenkin on paljon helpompaa, kun neuloo toisin päin. Taitaa kuitenkin olla enemmän korvien välissä tämä juttu:)

      Poista
  2. Tässä on taas hyvä esimerkki neuleesta, joka ei ensin sytyttänyt minua mitenkään, mutta kun näen jonkun toisen neuloman version, niin sepäs rupeaakin kovasti kiinnostamaan! Lopputulos on oikein onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tämä on kyllä sellainen, joka helposti saattaa mennä ohi. Lehden kuvista ei ihan ottanut kokonaisuudesta selvää, mutta ravelry-projektit vakuuttivat että tämä on neulottava.

      Poista
  3. Kaunis paita, mukavan simppeli ja samalla käypä moneen menoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä ajattomia neuleita tulee käytettyä vuosia eteenpäin:)

      Poista
  4. Kaunis ja tyylikäs paita, kivat nuo sivuraidat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...