sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ranunculus


Suunnittelin Ranunculus-topista helppoa ja nopeaa matkaneuletta. Olihan kyseessä paksut puikot ja vain kaksi vyyhtiä Bc Garnin Tussah Tweediä. Taisin kuitenkin hullaantua liikaa suunnittelijan versiosta, jossa paita oli neulottu juuri Tussah Tweedistä alkuperäistä ohjetta pienemmillä puikoilla (4,5 mm). 


Pääni ei mahtunut ensimmäisen version kaula-aukosta sisään, joten oli suosiolla vaihdettava puikkokokoa suuremmaksi. Reissussa ei tietenkään ollut mukana koko puikkoarsenaalia, joten 5 mm puikoilla oli pärjättävä. Toinen versio päätyi pingotukseen asti. Jotta sain paitaan tarpeeksi leveyttä, jouduin pingottamaan paidan äärimittoihin. Tottakai paidan pituus kärsi tästä, ja valmis paita oli aikamoista napamallia. 


Keräilin hetken voimia ennen kuin purin helman joustimen, ja neuloin mittaa lisää 10 cm ellen enemmänkin. Lopputuloksena ihan ok toppi kesäkäyttöön, mutta hiukkasen houkuttelisi ensi kesäksi neuloa sama reilummassa koossa. Sitä en tiedä, uskaltaisinko neuloa ihan ohjeen mukaisilla puikoilla (6 mm), sillä aikaisemmat paitani Tussah Tweedissä ovat venähtäneet käytössä paljon.


Ohje oli todella selkeä, ja tähän samaan paituliin oli kirjoitettu ohje useampaankin eri versioon. Ihanasti ohjeessa oli myös huomioitu pienet yksityiskohdat, jotka tekevät valmiista paidasta paljon viimeistellymmän näköisen. Nämä vinkit voisi ottaa hyvin käyttöön muissakin neuleprojekteissa. 


Nyt toivon lämpimiä syyspäiviä, jotta toppi pääsee käyttöön. Seuraavaan kesään on liian pitkä aika!

5 kommenttia:

  1. Onpa se kaunis! Mulla on ollut itselläkin tuo mielessä, ja lankakin mietittynä ... mutta koska lanka on superohutta pellavaa, vähän tuo 6 mm puikkokoko jännittää. Että jos teen sen täsmälleen ohjeen mukaan, olenko neulonut itselleni kivan hämähäkinseitin, johon sonnustautua kekrinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liina! Hurjalle kuulostaa nuo 6-milliset, en ehkä uskaltaisi vielä seuraavallakaan kerralla niitä kokeilla. Neulottu hämähäkinseitti ei kuulosta kovin houkuttelevalta:)

      Poista
  2. Kaunis neule - ja ihanan näköinen lanka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään tosi paljon tuosta langasta. Ehdottomasti neulon vielä uudelleenkin:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...