sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Meadow Grass



Minulla on tapana aloittaa uusi huivi aina silloin, kun muut keskeneräiset neuleet ja virkkuut ei edisty millään. Ei mitenkään järkevää, sillä en olisi nytkään tarvinnut uutta huivia.




Olin kuitenkin jo päättänyt viikkoja sitten seuraavan huivini värimaailman nähtyäni Ravelryssä kaksi houkuttelevan väristä huivia (löytyy täältä ja täältä). Sitten Heidi Alander julkaisi uuden huiviohjeensa, Meadow Grassin, ja eipä siinä kauaa mennyt kun kaivelin muiden projektien jämät puikoille (The Uncommon Theadin Silky Merino Fingeringiä, Handun Perussukkalankaa ja Kirjo-Pirkkaa).



Loppuun asti sain jännittää, onko kutakin väriä tarpeeksi ja olihan niitä. Neule eteni kuin unelma, ei mitään ongelmaa missään vaiheessa. Ainoastaan pingotusvaiheessa laiskuus iski, enkä jaksanut panostaa siihen sillä hartaudella kuin pitäisi.



Hiukkasen vielä mietiskelen, onko tuo pinkki nyt niin minua vaikka herkullisen värinen onkin.

34 kommenttia:

  1. Waude miten on taas! hieno huivi. Pitsi on upea, jos tuntuu ettei väri ole oma, laita piiloon vähäksi aikaa. Ja ainahan on joku jolle väri on oma:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kyllä väristä, pitää vaan mallailla minkä vaatetuksen kanssa se kävisi:) Ehkä minulta jotain löytyy.

      Poista
    2. OK, siis niin:-) Pinkki sopii aina piristykseksi, myös kaikkien värien kanssa yhdisteltynä.

      Poista
  2. Tuo pinkkihän on tosi upea kaveri hillityille raidoille! Mahtava huivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli tehdä kun näin nuo pari samanväristä versiota. Ja ihanaa kun pääsi neulomaan ilman lankakaupassa pyörähdystä:)

      Poista
  3. Aivan ihana ! Makee väriyhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki vei kyllä voiton. Mietiskelin muitakin langanjämiä tuohon reunaan, mutta muut ei tuntuneet oikeilta:)

      Poista
  4. Mielettömän hieno! Mulla oli just yks huivivastoinkäyminen ja siksi aristuttaa aloittaa uutta, mut tää on vaan niin hieno ja toisaalta myös kerrot, että tämän ohjeen kanssa ei ollut ongelmia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todellakin helppo huivi! Taitaa tuo pitsireunuskin olla helpoimpia mitä olen neulonut, ja ihanaa kun siitä voi neuloa ihan sen mittaisen kuin haluaa / lanka riittää.

      Poista
  5. Upea!! Täytyy pistää etekolistalle!!

    VastaaPoista
  6. Hieno huivi, keväinen ja virkeä! :) Listalla on täälläkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tämä on näitä malleja, joita voisi kokeilla toistekin uudella väriyhdistelmällä.

      Poista
  7. Pinkki on just hyvä! Näyttää upealta noiden raitojen kanssa. Oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vähän väriä harmaan ja valkoisen joukkoon:)

      Poista
  8. Kaunis! tuo reunuksen loistava fuksia on ihanan raikas. ja hei - kuka niitä huiveja oikeaasti tarvitsee yhtään lisää? mutta kun niitä on niin mukava neuloa...:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa joku päivä innostuisin yhtä paljon vaikka sukkien tai lapasten neulomisesta, sellaisille olisi ainakin oikea tarve:) Mutta huivit on kyllä ihania ja sen verran kivaa neulottavaa, että valmistakin tulee!

      Poista
  9. Mun on kans pakko saada tällainen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan puikot heilumaan:) Ihana, kun on näitä taitavia suunnittelijoita, jotka vielä ilmaiseksi jakavat näitä kauniita neuleohjeitaan.

      Poista
  10. Tosi nätti huivi! Värit ovat ainakin mun mieleen. Pinkkiä on juuri sopivasti..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitsin jos olisin tehnyt pitsiosuudesta hiukkasen lyhyemmän kuin ohjeessa, mutta pitäähän sen pinkin näkyäkin:)

      Poista
  11. Pidän kovasti värivalinnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kokonaisuus siitä tuli, eikä edes haittaa että langatkin ovat keskenään eri paria:)

      Poista
  12. Ihana huivi! Täytyypä laittaa tuo väriyhdistelmä muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaan ja valkoisen kanssa olisi helppo käyttää muitakin värejä, pinkkiä tällä kertaa:)

      Poista
  13. Kaunis! Ihanan värinen. Minua haluttaisi tehdä huivi, mutta kun en tiedä missä ja miten sellaista käyttäisin, niin työ on edelleen vain harkinta-asteella. Jatkan siis harkintaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä ongelma! Ehkä pitäisi neuloa ja testata, josko sitä oppisi käyttämään:) Minulla on huivi päivittäin kaulassa, paitsi kesällä. Heti palelee jos kaula on paljaana!

      Poista
  14. Onpa kauniin värinen! Tyylikäs, mutta niin pirteä. Aloitin tän mallin jo vihreä-vihreänä; purin. Tää inspiroi kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vaan uutta puikoille! Se vihreä olis kyllä ollut sitä niittynurmea:)

      Poista
  15. Voi, miten ihana huivi tämäkin! Hieno harmonisen raidallisen ja sähäkän pinkin yhdistelmä - kerrassaan upea! Houkuttelisi kyllä neulontahommiin täälläkin :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis huivi! Ihanat värit valitsit :)

    VastaaPoista
  17. kaunis! Mun alkoi tehdä mieli tuon väristä huivia ja en edes ihan hirveesti pidä pinkistä väristä =) Ihana huivi !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...