maanantai 19. toukokuuta 2014

Mon petit gilet rayé


Oli jo aikakin neuloa raitatakki, sillä raidat on ihania ja Noro varsinkin on parhaimmillaan raidoitettuna yksivärisen kanssa. Parasta tässä oli tietysti se, että kotoa löytyi kerrankin valmiina sopivat langat (Noro Kureyon Sockin lisäksi Dropsin Alpacaa) eikä tarvinnut kurvata lankakaupan kautta.


Pitkään kuitenkin kypsyttelin ideaa, mutta mitä enemmän ihailin muiden tuotoksia Ravelryssä niin pakko oli aloittaa. Epäilytti kun ohjeessa oli vain yksi koko - onkohan se sopiva, entä osaanko muokata sitä tarvittaessa vai joutuuko tässä taas purkamaan? 


Lisäsin takkiin pari raitaa enemmän ennen kuin hihat erotettiin. Ihan turhaan nyt kun jälkikäteen katselin takkia päällä, mutta en osannut hahmottaa sovitellessa. Yleensä hartiat kinnaa ja hihat on liian tiukat, mutta nyt olisi riittänyt muutama lisäsilmukka hihoihin ja vartaloon.


Tarkkaan tutkailin Norokerää ennen aloittamista ja kurkistelin kerän sisällekin, mutta silti se pääsi yllättämään. Muutamassa kohdassa langan väri muuttui hyvin lähelle tuota alpakkalankaa ja tietyssä valaistuksessa raidat näyttävät siinä kohtaa katoavan kokonaan. En kuitenkaan alkanut pätkiä lankaa, ei se nyt niin paljoa häiritse.


Yläosan lisäykset tehtiin muuten tyyliin "lisää tasaisin välein 30 silmukkaa". Jos on muitakin, jotka tähän kaipaavat valmista laskuria, niin se löytyy täältä. Ainakin minulla ne lisäykset eivät ole koskaan tasaiset, vaikka kuinka lasken.


Ihana takki tuli, kyllä kannatti tikuttaa. Ohje on Isabelle Milleretin Mon petit gilet rayé ja se löytyy ilmaiseksi täältä

20 kommenttia:

  1. Että on kaunis! Hyvin on Noron värjäri osuttanut heleän siniset pätkät kohdilleen :-) Hyvä tietää, että Kureyon Sock kulkee sopuisasti Dropsin Alpacan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo siniset onkin mun suosikki:) Oli niin nätisti esillä siinä kerän päällä ja muutenkin kerät alessa, joten pakkohan se oli ostaa.

      Poista
  2. Kylläpä on nätti villatakki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on näitä malleja, joihin raidat ehdottomasti kuuluu :)

      Poista
  3. Voi miten kaunis takki! Mulla on aivan samaa noroa varastossa ja tykkään kovasti sen väreistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jäljelle jäi muuten vielä toinen kerä, mitähän kivaa siitä keksisi:)

      Poista
  4. Oi, kyllä raidat rokkaa! Kaunis takki!

    VastaaPoista
  5. Just eikä melkeen, ihan nappi neule!

    VastaaPoista
  6. Oi, hieno!
    Kiitos vinkistä; sopivaa villapaita ohjetta itsekin olen kaipaillut. Nyt tuli vinkki tarpeen :)

    VastaaPoista
  7. Hillityn kaunis neule!!! Lempivärit!

    VastaaPoista
  8. Voi miten hieno! Ja voi, kun olisin törmännyt ajoissa tuohon vinkkaamaasi lisäyslaskuriin! :D Olen tekemässä takkia samalla ohjeella, ja lisäysrivini ovat nyt sellaisia, että tihenevät kummasti loppua kohden... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla käy taas toisinpäin. Kaikki lisäykset on yleensä siellä puikon alkupäässä ja loppuun niitä ei juuri jää:) Arvaas löysinkö tähänkään laskuria ajoissa?

      Poista
  9. Kaunis takki! Paljonko sulla meni kumpaakin lankaa tuohon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noroa meni melkein koko kerä ja alpakkaa jouduin aloittamaan neljännen. Jos olisin jättänyt ylimääräiset lisäykset tekemättä, olisi riittänyt ohjeen mukainen kolme kerää. Nyt meni neljännestä toisen hihan loppusentit ja nappilista.

      Poista
  10. Kiitos ihanaiset kommenteista! Helteet yllätti ja takki odottaa tuolla viileämpiä ilmoja. Eiköhän niitä tämänkin kesän aikana vielä tule:)

    VastaaPoista
  11. Kaunis takki!!! Mulla on tuo ohje odottamassa josko se pääsisi puikoille asti:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...