perjantai 16. toukokuuta 2014

Keppihevonen


Lahjapajassa on ollut pitkästä aikaa säpinää. Törmäsiin söpöön, virkattuun keppihevoseen Ripaus tunnelmaa -blogissa (ohje täällä), ja innostuin siitä kovasti. Kaivelin harmaat langat esille ja 4,5 mm koukulla virkkasin niitä kaksinkertaisena mallia hiukan mukaillen.


Lisäilin muutamia silmukoita ja kerroksia, ja koska en hirveästi pidä jäljestä, joka syntyy kun kiinteitä silmukoita virkataan tasona, virkkasin kappaleet edestakaisin. Tai oikeastaan joka toisen kerroksen ylösalaisin. Hevosen pää on siis kasattu kolmesta eri kappaleesta (+ korvista), jotka lopussa ommellaan yhteen.


Kaulaan lisäsin sisäpuolelle "lipareen", jonka teippasin ilmastointiteipillä keppiin kiinni. Pysyypähän pää paikoillaan kovemmassakin menossa. Teipit jäi päällevirkatun varren alle piiloon. Varsin soma keppihevonen tästä kuoriutui, ja ihan on hevosen näköinen, vaikka välillä olinkin epäileväinen. Toivottavasti on myös pienen 2-vuotiaan pojan mieleen.


Lisäksi virkkasin pakettiin kirjekuoren, johon löytyy ohje Virkkuri II:sta. Silloin Virkkuri-innostus oli kovimmillaan ja jotain oli saatava valmiiksi heti. Kirjekuoreen mahtui sopivasti lahjan toinen osa (vahaliidut) ja onnittelukortti. 

13 kommenttia:

  1. Voihan virkkuu, miten hienoja töitä! Heti tuli tarve saada sekä keppiheppa, että tommonen kirje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskö itellekin :)? Muuten kyllä kierrän hevoset kaukaa, ne on pelottavia.

      Poista
  2. Ihana hevonen! Varmasti on saajalle mieluinen! Minäkin voisin haluta kepparin, tai ainakin tehdä sellaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hauska virkata, ja seuraava olisi vielä kivempi kun ei tartteis jännittää onnistuuko vai ei. Ehkä en kuitenkaan vielä tallia perusta:)

      Poista
  3. Söpö keppiheppa!:) keppihevose tuntuu olevan taas kovasti pienempien suosiossa, itsekin olen huovuttanut yhden lahjaksi.

    VastaaPoista
  4. Mielettömän suloinen heppa!

    VastaaPoista
  5. ai miten hieno. Tuollainen pitää tehdä keppareita keräilevälle miehen siskotytölle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Kyllä meidänkin tytöt tähän ihastui ja mielellään samanlaisen ottaisivat:)

    VastaaPoista
  7. Ihan mielettömän suloinen heppa!

    VastaaPoista
  8. Thank you, I am making a team for my 2 & 3 y/o brand daughters.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...