perjantai 5. tammikuuta 2018

Vuoden viimeiset

Vaikka blogi tuntuu hiljenneen, niin se ei tarkoita sitä, etteikö täällä olisi neulottu tai virkattu. Lähes kaikki viime aikojen tuotokset ovat olleet lahjoja, jotka ovat valmistuneet niin viime tipassa, ettei kaikista ole edes keretty valokuvaa ottaa. Alla kuitenkin pari varsin onnistunutta lahjaa.


Vanhempi tytöistä piti ystävälleen yllätyssynttärit yksisarvisteemalla, ja siitä se ajatus sitten lähti. Muistin, että olin nähnyt Ravelryssä ohjeen söpöön yksisarviseen. Plussaa tietysti se, että ohje oli ilmainen ja se oli todella nopea ja helppo virkattava. Samalta suunnittelijalta löytyy muuten monta muutakin upeaa virkkausohjetta.


Tämän vuoden neulotut joululahjat ovatkin sitten tässä kuvassa. Kaksi pipoa. Yksinkertaiset joustinneulepipot, mutta jotenkin näissä meni kaikki kohdalleen. Puikkokoko (3,5 mm) suhteessa langanpaksuuteen (Lamana Cusco), silmukkamäärä (102 s) sekä pipon korkeus. Tällä reseptillä on tarkoitus neuloa vielä tytöillekin pipot, jos vaan ruuhka puikoilla hellittää.


Viime vuodelta pitää mainita myös yksi tosi kiva juttu. Kodin Kuvalehdestä kysyttin ohjetta kissakassiin, jonka virkkasin kesäkuussa. Kassi olikin kovassa käytössä nuorimmalla tyttärellä kesän kauppa- ja kirpparikierroksilla. Ohje löytyy joulukuun numerosta (24/2017).

Ihanaa alkanutta vuotta teille kaikille! 

10 kommenttia:

  1. Oi ihanuutta, mikä yksisarvinen. Kivat pipot. Ja wau, onnittelut julkaisusta!!!!

    VastaaPoista
  2. Tyylikkäät pipot ja kiva lehtijuttu. Noita kissoja virkkkaa varmaan moni kun on niin hauska idea.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut lehtijutusta - hieno juttu! Valtavan sympaattisen näköinen yksisarvinen ja kivat pipot!

    VastaaPoista
  4. Onnea lehtijutusta! Tuo yksisarvinen on todella söpö ja kiitos linkistä, aivan huikeita ja ilmaisia ohjeita ;O

    VastaaPoista
  5. Ihana yksisarvinen! Onnea lehtijutusta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille ihanat! Yksisarvinen on tosiaan symppis, ja en edes uskalla näyttää tytöille, mitä muuta ihanaa voisi virkata noilla ohjeilla:) Lehtijuttu oli myös hauska kokemus, varsinkin kun yhteistyö toimittajan kanssa jatkuu vielä muissa merkeissä.

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan kiva kissa lehdessä, onnittelut :)) Ja niiiin söpö yksisarvinen että! Paras olla näyttämättä tätä perheen mininaisille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Näin tyttöjen äitinä muuten jaksan ihmetellä, että miten erilaiset pehmot voivatkin viehättää vuosi toisensa jälkeen. Neiti 12 v innostuu näistä söpöliineistä edelleen:)

      Poista
  8. Hienot pipot! Onko sun oma ohje, et viitsisi jakaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on tosi helppo ja menee suurin piirtein näin: luo 102 silmukkaa, neulo 1 oikein 1 nurin takareunasta koko kerros kunnes korkeus on 6-7 cm. Tämän jälkeen neulotaan 1 oikein takareunasta, 1 nurin koko kerros ja tätä jatketaan n. 18 cm. Tämän jälkeen kavennetaan 2 s tasaisesti ja sitten joka 10 s silmukka, joka 9., joka 8 jne joka toinen kerros. Lopussa kun sopivalle näyttää neulotaan 2 yhteen koko kerros ja heti perään toinen samanlainen kavennuskerros.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...