keskiviikko 13. syyskuuta 2017

KlompeLOMPE - neuleita koko perheelle


Ensimmäistä KlompeLOMPE (ihania neuleita lapsille) -kirjaa ihailin vain kaukaa. Omat lapseni tuntuivat siinä vaiheessa jo niin isoilta, etten kokenut kuuluvani kohderyhmään. Toisin kuin tämän uuden KlompeLOMPEn kanssa, josta löytyy neuleohjeita koko perheelle*.


Kirjassa on hurja määrä ohjeita (60 kpl), joita kaikkia ei kerkeä ensimmäisellä tai toisellakaan vilkaisulla sisäistämään. Ohjeita on helpoista haastavampiin, ja ne vaikuttavat selkeiltä. Neuleet on kuvattu kauniissa, norjalaisissa maisemissa ja valokuvista näkyy hyvin, millainen valmiin neuleen kuuluu olla. 


Kirjasta löytyy paljon kirjoneuleita, mutta myös erilaisia pintaneuleita, joilla on saatu uutta ilmettä vaatteisiin ja asusteisiin. Joitakin neuleita löytyy sekä aikuisten että lasten koossa, joten jos haluaa, voi neuloa mätsäävät neuleet melkeinpä koko perheelle. Muutenkin lasten neuleista löytyy koot 12-vuotiaaseen asti.


Yllätyin todella positiivisesti siitä, miten monta tulevaa neuleprojektia kirjasta löysin. Ihan jo itsellenikin, mutta myös tytöille sekä miehelle. Lisäksi tästä kirjasta aion jatkossa neulea mahdolliset lahjaneulomukset tuttavapiirin vauvoille ja pienokaisille. Kirjassa on ohje oikeastaan kaikkeen mahdolliseen, mitä pienokaiset tarvitsevat. Osa lapsista onkin puettu kirjan valokuvissa päästä varpaisiin villaan.

*Kirja saatu kustantajalta

6 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa olen toivonut mieheltä joululahjaksi. Joulua odotellessa ;D (katsotaan maltanko olla tilaamatta kirjaa itse)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, jos et malta odottaa jouluun asti:) Mutta jos jaksat, niin odotus kyllä palkitaan! Uskoisin, että tässä kirjassa on monia ohjeita, jotka voisit neuloa vaikka lapsillesi:)

      Poista
  2. Kiitos kirja-arviosta! Mie tykkäsin hurjana siitä ykkösosasta, enkä vähiten just niiden ihanien kuvien ansiosta. Tämänkin meinaan kyllä hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän tätä kirjaa selailee, sitä enemmän tästä innostun! Tämä on niitä kirjoja, joiden ohjeisiin tulen palaamaan useasti. Saattaa myös olla, että joudun tutkailemaan tarkemmin sitä ensimmäistäkin kirjaa. Tässähän alkaa jo harmittamaan, kun ei ole ketään pienokaista kenelle neuloa niitä ihanuuksia:)

      Poista
  3. Kiitos vinkistä! Minäkin ihailin ensimmäistä osaa monesti, mutta jätin sen aina kauppaan samaisesta "lapseni ovat jo liian isoja" -syystä. Ihanaa, että nyt tuli jatko-osa isommillekin, tämä täytyy saada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isommat koot on ehdottomasti plussaa! Ja onhan se hyvä, että tästä löytyy myös niitä vauvaneuleita, kun sellaisia aina välillä tarvitsee:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...