lauantai 8. lokakuuta 2016

Burdan käsityöristeily 6.-8.10.2016

Tulin tänään kotiin Burdan käsityöristeilyltä Silja Serenadelta, missä olimme mukana kolmen sukupolven voimin. Olin mukana myös ensimmäisellä Burdan risteilyllä vuonna 2013. Tuolloin vetonaulana olivat tunnetut esiintyjät ja luennoitsijat, kuten Molla Mills, Arne & Carlos ja Anu Harkki. Messuosasto oli kuitenkin pettymys, joten päätin unohtaa risteilyt vähäksi aikaa. 

Tänä vuonna esiintyjistä tunnetuimmat olivat Puikkomaisteri Tiina Kaarela ja trashionista Outi Pyy. Myös messuosastolta löytyi kiinnostavia näytteilleasettajia, joten annoin risteilylle uuden mahdollisuuden. Ihan perusristeilylle en aikaisemman työelämän vuoksi enää lähde, mutta tällainen käsityöristeily, jossa siirrytään messuosastolta suoraan muumidiskoon oli oikein toimiva konsepti. 


Risteilyllä oli mukana Lankasatama, jonka osastolta ostin kokeiluun Teeteen uutuutta, liukuvärjättyä Rainbow-lankaa. 


Mariel Design ihastutti koruilla, joiden sisällä oli aitoja, kuivattuja kasveja. Ostin yhden riipuksen, ja jäin miettimään, josko ostaisin Tampereen messuilta vielä nappikorvikset.


Lentävän Lapasen osastolla ihastelin Ilun lankoja ja Debbie Blissin neulemukeja, mutta päädyin ostamaan vain yhden Madelinetoshin Unicorn Tailsin. Aloittaisinkohan minäkin sen ihanan peittoprojektin, joka on kuukausia villinnyt instassa muita neulojia?


Lisäksi mukana oli ihana Nova Melina, jonka osastolle tyttöni halusi uudestaan ja uudestaan. Sieltä neitokaisen mukaan tarttui ainakin kyniä, silitysmerkkejä ja tarroja.


Luennoitsijoista kävin kuuntelemassa Anna Verschikiä ja Tiina Kaarelaa (pahoittelut suttuisista kännykkäkuvista). Anna (Ravelryn Anna Kuduja) puhui saumattomista neuleista ja Puikkomaisteri kirjaprojekteistaan. Mielenkiintoisia työpajojakin olisi ollut, mutta ne jäivät tällä kertaa väliin.


Nuoresta seuralaisestani johtuen käynti Tukholmassa oli erittäin nopea ja sain luvan käydä vain yhdessä lankakaupassa. Matkasin ensimmäistä kertaa Litet Nystaniin, josta mukaan tarttui lähes mustaa ruotsalaista villaa.


Tässä vielä maltilliset ostokseni. Kivaa oli, kiitos Burdalle risteilyn järjestämisestä!

6 kommenttia:

  1. Enpä ollut tuollaisesta käsityöristeilystä ennen kuullutkaan, kuulostaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kehnosti minäkin tästä mainoksia näin. Porukkaa olisi mahtunut enemmänkin joten ehkäpä markkinoinnissa olisi kehitettävää. Mutta kivaa oli ja hyvään suuntaan tuo tapahtuma on menossa:).

      Poista
  2. Todellakin mielenkiintoista. Ristelyt ei muuten houkuta, mutta laiva täynnä lankaa ja ideoita ja ispiraatiota ja kässäileviä ihmisiä, kyllä kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisesta ohjelmasta ei ainakaan ollut puutetta! Muutenkin kun tähän käsityöristeilyyn yhdisti lapsen muumidiskot ja pallomeret, niin ohjelmaa oli vähän liiankin kanssa:)

      Poista
  3. Kiitos tästä raportista. Pitkin päivää oon etsinyt tämmöstä mutta ei oo löytynyt, ilmeisesti kaikki kerrotaan vaan FB:ssa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...