sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Songbird


Janina Kallion Songbird iski johonkin hermoon sen verran lujaa, että piti ajella Järvenpäähän asti ostamaan ohjeen printtiversio (kävimme kyllä samalla reissulla tyttöjen kanssa Antti Tuiskun keikalla Järvenpää-talossa). Järvenpää sen vuoksi, että ohje on julkaistu yhteistyössä Lentävän Lapasen kanssa, ja on saatavilla helmikuuhun asti ainoastaan sieltä. Nyt helmikuussa ohjeen pitäisi tulla myös Ravelryyn ladattavaksi. 


Huivi pääsi puikoille melkeinpä samantien, sillä olin jo etukäteen päättänyt neuloa huivin The Uncommon Threadin Merino Lacesta. Lanka oli pyörinyt pari vuotta lankakorissa odottaen sopivaa projektia.


Langasta johtuen jouduinkin säätämään huivin kanssa enemmän kuin olin etukäteen kuvitellut. Neuloin, mittaisin langanmenekkiä vaa´alla ja purin. Sitten puikkokoko vaihtoon tai uusi silmukkamäärä kokeiluun ja sama alusta. Säätäminen ei siis todellakaan johtunut ohjeesta, joka oli erittäin selkeä niin kuin Janinan ohjeet yleensäkin. Olin vain päättänyt neuloa huivin langasta, jossa on metrejä huomattavasti vähemmän kuin ohjeessa.


Lopulta löysin sopivan silmukkamäärän ja puikkokoon (5 mm), ja posottelin siinä vaiheessa jo ulkomuistista huivin loppuun. Vielä muutama purkukerta loppumetreillä, sillä eihän ne minun laskelmat pitäneet paikkaansa vaan lanka meinasi vielä loppua kesken kaiken.


Hiukkasen oli helpottunut olo, kun vihdoin sain huivin valmiiksi tammikuun ensimmäisinä päivinä. Helpommallakin olisi päässyt, mutta onhan tämä kaiken säädön arvoinen. 


Olin jo vähän aikaa kaipaillut tällaista pitkulaista mallia muiden huivieni joukkoon. Tykkään huivin yksinkertaisesta ja hieman graafisesta ilmeestä. Ainaoikealla ja langankierroilla on taas luotu jotain kaunista. 

14 kommenttia:

  1. Valtavan kaunis,niin hentoinen <3 Hyvää ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
  2. Vitsi, miten ihana, ja todella kauniin huivin olet siitä neulonut. Menee ehdottomast jonoon tuo huivi!

    VastaaPoista
  3. Upea huivi ja niin hennon kevyen oloinen :-)

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi, näyttää niin höyhenkevyeltä!

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi - ja niin kovin ihastuttavan harmaa!

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava huivi ja niin kauniinnäköinen harmaa lanka!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille! tästä tuli juuri sellainen kuin pitikin. Halusin ehdottomasti käyttää kaiken langan ja tehdä niin pitkän huivin kuin mahdollista. Hyvin kiepsahtaa kaulan ympärille :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis huivi! Mulla tuppaa jäädä nuo pitkät huivit käyttämättä!

    VastaaPoista
  9. Ihana, ilmavan kaunis harmaa ja huivi! :)

    VastaaPoista
  10. Yhdyn monien muiden sanomisiin, että kaunis on huivi :)

    VastaaPoista
  11. Siitä tuli tosi hieno! Tää innosti mua jatkamaan taas omaani, mulla se on ollut semmonen matkaneule. Tuossa pinnassa ja mallissa on jotain ihanaa.

    VastaaPoista
  12. Oi, miten upeat kuvat! Ihana on huivikin. Tuo harmaa = rakkautta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...