perjantai 14. elokuuta 2015

Blogini tarina

Pizzicato haastoi minut kertomaan blogini tarinan. Sitä miettiessäni tajusin, että Koukutettu-blogi on tänä kesänä täyttänyt viisi vuotta. Eikä siitä kovin paljon pidempään ole, kun aloittelin käsityöharrastukseni. Innostus käsitöihin tuli vasta toisen lapsen syntymän jälkeen. Mikä muutos se olikaan, kun lasten syntymien jälkeen elämään tulivat rutiinit. Iltapalan ja nukutusrumban jälkeen istuin itsekin usein kotisohvalla yöpaita päällä jo klo 20. Jotainhan siihen piti keksiä ja käsitöiden myötä iltani olivatkin pelastettu! 


Alussa neuloin pipoja ja lapasia. Epäonnistuneet tekeleet lahjoitin äidille. Kodin sisustaminen kiinnosti jo entuudestaan, joten aika pian neuloin ja virkkasin kotiin koreja, mattoja, verhoja, pieniä koristeita ja askartelin lamppuja. Tyttäreni mielestä neuloisin kotiin sohvankin, jos se olisi mahdollista. Koska minulla ei ollut aiempaa kiinnostusta käsitöitä kohtaan, käsityölehdet ja lankakaupat olivat minulle aivan uusi maailma. 


Blogit ja Ravelryn löysin siinä vaiheessa, kun aloin etsimään ohjeita netistä. Ja aika pian sen jälkeen aloitin oman blogin sen kummempia suunnittelematta, sillä jonnekin ne kaikki tuotokset oli vaan raportoitava. Olisin voinut miettiä asiaa tarkemminkin, mutta tässä tämä blogi on kehittynyt samaa tahtia kuin minäkin käsityöharrastukseni parissa. Jos minulla olisi enemmän aikaa ja kiinnostusta, uudistaisin blogini ulkoasua (olisi jo aikakin). Alussa myös suunnittelin tekeväni enemmän sisustusaiheisia juttuja tai tuovani esille sellaisia inspiraatiokuvia, jotka innostavat itseäni. Tällä hetkellä kuitenkin mieluummin neulon ja virkkaan, kuin istun iltaisin tietokoneella.


Pelottomasti olen opetellut uusia tekniikoita ja kokeillut kaikkea, mikä kiinnostaa ja mihin aika riittää. Ja raportoinut uskollisesti valmistuneista töistä täällä blogissa. Tähän mennessä ei vielä ole tullut montaa sellaista projektia vastaan, joka olisi jäänyt kesken vaikeuden vuoksi (paitsi yhdet sukat!). Näiden vuosien aikana olen ihastunut käsinvärjättyihin lankoihin, ostanut ihan liikaa lankaa, saanut kärsivällisyyttä vaativampiin projekteihin ja oppinut entisenä järjestyksenrakastajana sietämään kaaosta, joka syntyy keskeneräisistä töistä ja siitä, että mieluummin vapaa-aikanani neulon kuin siivoan ja sisustan.


Päivitystahti on vuosi vuodelta hiukkasen hiipunut. Jossain vaiheessa jopa stressasin asiasta, mutta nykyään olen ihan sinut tämänkin kanssa. Päivitän, kun on jotain asiaa ja jos motiaatiopula vaivaa, odottelen rauhassa, milloin se palailee. Pipoja, huiveja ja koreja on talo täynnä, joten olen siirtynyt vähitellen neulomaan myös paitoja ja neuletakkeja, joiden valmistuminen vie aikansa. Lisäksi pari vuotta sitten aloittamani juoksuharrastus on myöskin vienyt aikaa käsitöiltä, mikä on sinänsä ihan terveellistä. Entinen sohvaperuna on edelleen ylpeä jokaisesta juostusta kilometristä.


Blogin myötä kamera on päivittynyt uudempaan, mutta en kuitenkaan ole mikään valokuvaaja. Siinäpä taas yksi taito, jonka opettelemiseen tarvitsisin lisää aikaa. Perheriidan välttämiseksi miestä ei kannata pyytää hommaan, mutta onneksi isäni on innokas kuvaaja erilaisine kameroineen. Välillä teemme yhdessä kuvausreissuja paikkoihin, jotka olen juoksulenkillä huomannut kivoiksi.


Varsinaisia isoja taitekohtia en äkkiseltään keksi. Pidän blogiani aika pienenä ja vaatimattomana, ja olen aidosti iloinen kaikista lukijoistani ja kommenteista. Ensimmäinen blogitapaamiseni Snurressa oli minulle tärkeä ja yritän kovasti rohkaistua jatkossakin enemmän ihmisten ilmoille tämän käsityöharrastukseni kanssa.


Tulipas tästä pitkä höpötys, enkä edes tiedä vastasinko kysymyksiin vai lähtikö juttu ihan sivuraiteille! Jos pääsit tänne asti, niin nappaa haaste mukaasi (ohjeet löytyy Pizzicaton blogista). Mielenkiinnolla lukisin enemmänkin näitä tarinoita.

Kiitos myös Ripsiväriä villasukissa -blogille Liebster Award -tunnustuksesta. 


Tämän postauksen valokuvat ovat täysin irtonaisia räpsäisyjä keskeneräisistä tai sellaisista töistä, joita täällä blogissa ei ole vielä esitelty. Nappasin ne instagramista, jossa voi seurata vähän tiiviimpään tahtiin mitä minun puikoilla ja koukuilla on meneillään.

6 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea blogisi tarina! Kiitos <3 Meillä on sitten yhtä kauan bloggaaja-elämää takana :) En yhtään muista mitä kautta blogiisi löysin, mutta onneksi löysin, sillä sun käsityöt on aina niin kauniita, viimeisteltyjä ja ihanasti kuvattuja! Lisäksi ihailen sun taitavaa neulejälkeä ja kärsivällisyyttä tehdä isojakin projekteja! Täällä tunnustautuu myös entinen sohvaperuna ja nykyisin onneksi liikunnan ilon käsityöharrastuksen oheen löytänyt :) Idearikasta ja sopivasti käsityöntäytteistä alkavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä haasteesta! Oli mielenkiintoista lukea sinunkin tarinasi, kun olen jo vuosia blogiasi seurannut ja saanut sieltä inspiraatiota :) Ihanaa syksyä sinullekin!

      Poista
  2. Kiva tarina. :) Ja onnea seuraavallekin viisivuotistaipaleelle. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tarinasta! Löysin siitä monia yhtymäkohtia omaan elämääni :) Viitisen vuotta sitten innostuin virkkaamisesta (kun odotin kolmatta lastamme) ja nelisen vuotta olen pitänyt Virkkuumania -blogia (tosin välissä muutaman vuoden hiljaiselo).

    Sinun blogisi oli ensimmäisiä blogeja, joita aloin seuraamaan ja lukemaan. Ihailen myös neulejälkeäsi ja kärsivällisyyttäsi. Minäkin neulon jonkin verran, mutta olen todennut, että parempi pysyä ihan asustelinjalla. Villatakit ja -paidat ei ole minun juttuni, ainakaan vielä. Olen myös löytänyt juoksemisen ilon, mutta harmikseni sillä sarallla on ollut matkan varrella erinäisiä vastoinkäymisiä. Tänä kesänä olen innostunut laittamaan puutarhaa ja sitä voi myös seurata tuolla blogin puolella.

    Mutta kiitos Jaana ihanasta blogistasi, se on ollut useasti minulle inspiraation lähde. Ihanaa loppukesää ja lähenevää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Heidi! Sain taas kovasti uutta intoa blogin päivittämiseen ja sen jatkamiseen:) Ja ihanaa, että olet viihtynyt blogini lukijana jo niinkin pitkään!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...