keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

True Friend


Kun Veeran ja Jojin Interpretations 2 -kokoelma ilmestyi, tykästyin ensimmäiseksi Veeran suunnittelemaan ylisuureen raitapaitaan. True Friendin rakenne oli sen verran mielenkiintoinen, että paita piti saada puikoille nopeasti. Eteen ja taakse neulotaan tuollaisen läpät, joiden reunoilta poimitaan silmukat pyöröpuikolle. Tämän jälkeen posotetaan sileää neuletta raidoitellen. Lopuksi sivusaumat kiinni ja minihihat neuloutuu varsin nopsaan. 


Tarkoitus oli neuloa paita omista varastolangoista, joten pääväriksi ei muuta löytynytkään kuin harmaata (Tosh Merino Light). Raitavärin kanssa tuskailin pitkään. Teki mieli repäistä ja raidoittaa paita jollain raikkaalla ja keväisellä värillä, mutta osaisinkohan sellaista käyttää. Ensimmäinen raitakokeilu meni purkuun, joten kiepsautin Snurren kautta ja ostin violettia Väinämöistä. Näin kesää kohden tuntuu tummalle, mutta eiköhän tällaista ajatonta väriyhdistelmää tule käytettyä pitkään. 


Seuraava tuskailun paikka oli päättää, tekisinkö paidan ohjeen mukaan vaiko istuvamman mallin. Niin kuin kuvista näkee noudatin ohjetta. Tykkään käyttää tiukempien alaosien kanssa vähän reilumpaa yläosaa. Lopputulos on mieleinen ja varmasti yksi vaatekaapin luottoneuleista. Tykkään!

25 kommenttia:

  1. Kyllä on upea! Saat olla ylpeä!
    Ja kiva, kun kirjoitit auki kuinka neule neulotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan uudella innolla tällaista neuloo, kun pääsee kokeilemaan jotain erilaista:)

      Poista
  2. Upealta näyttää! Varmasti lempineuleena tulee pidettyä usein päällä. Mielenkiintoinen rakenne eikä kuulosta liian vaikealtakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaikea ollenkaan! Just sopiva neule vaikka väsyneisiin iltoihin, ei tarttee muistaa kuin muutamat lisäykset joka toinen kerros:)

      Poista
  3. Taas voi vain ihailla taitavaa kädenjälkeäsi :) Tosi kaunis malli, sopii sinulle hyvin!

    VastaaPoista
  4. Hitto, tässä kyllä on jotain. Hieno! Mä en siitä alkuperäisestä mallista innostunut ollenkaan, mutta tuo sun väriyhdistelmä tekee eetvarttia - jotenkin tämä malli kaipaa nimenomaan rauhallista värikomboa.

    Nyt aloin miettiä, josko tuon tekisi itsekin - mutta kokonaan harmaana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa harmailla raidoilla oli mullakin ihan ekana mielessä:) Harmi vaan toi mun raitaharmaa oli niin lähellä tuota pääväriä, että piti vaihtaa suunnitelmia.

      Poista
  5. Näyttääpä se hyvältä! Ja värit on just täydelliset. Harmaa vaan on paras. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa on kyllä mun suosikki! Luulis, että sen kanssa vois yhdistellä mitä vaan, mutta ei se ihan niin helppoa olekaan:)

      Poista
  6. Kaunis on lopputulos! Minullakin on ylisuuri harmaa neule puikoilla - eri malli tosin ja ilman raitoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen minulta vielä puuttuu! Ehdottomasti perusharmaa tarvitaan myös :)

      Poista
  7. Hieno ja kestävä väri.
    Kuulostaa hyvältä tuo uusi menetelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotan myös siihen, että kestää aikaa. Mikä harmi, jos isotöinen neule jäisi käyttämättä!

      Poista
  8. Onpa kaunis! Harmaa vaan on niin paras. Houkuttaisi ottaa tämä omillekin puikoille...

    VastaaPoista
  9. Tyylikäs paita! Tuo sopii varmasti monenlaisten alaosien kaveriksi :)

    VastaaPoista
  10. On kyllä niin kiva malli, ja ihana toteutus siitä. :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis ja raikas malli ja toteutus!

    VastaaPoista
  12. Ihana raitapaita, tyylikkäät värit! varmasti juuri sellainen oikea "true friend", jolle on paljon käyttöä!

    VastaaPoista
  13. Kaunis. Mä olen omaani käyttänyt tosi paljon! Saatan kyllä tehdä joskus toisenkin =)

    VastaaPoista
  14. Kiitos teille! Takatalveakin pukkaa, joten lämmintä paitaa tarvitaan vielä:)

    VastaaPoista
  15. Uuh, on se vaan aina yhtä kaunis paita! Loistavat värivalinnat!

    VastaaPoista
  16. Upea paita! Näyttää todella mukavalta ja monikäyttöiseltä. Tosi mielenkiintoisen näköinen malli!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...