torstai 10. huhtikuuta 2014

Triforce


Jos vinoraitalaukun virkkaaminen tuntui kestävän ikuisuuden, niin tämä Triforce-laukku valmistui suorastaan vauhdikkaasti. Lankana sama kalalanka ja koukku 2 mm, mutta kokoa laukulla reippaasti vähemmän. Kolmiokuvioinnin vuoksi joka kerroksella tapahtui jotain uutta, joten mielenkiinto pysyi yllä ja tekemisen meininki päällä vaikka langat välillä solmussa olivatkin.


Alkuperäinen Molla Millsin ohje on iltalaukkuun, ja kiiltävästä puuvillasta virkattuna tämä olisikin erityylinen. Mutta kun niitä juhlia on niin harvassa ja minä halusin laukun, jonka voi napata mukaan kaikkialle. Kalalanka ja ruskea nahkahihna tekevätkin tästä sellaisen arkiclutchin.


Halusin laukusta myös hiukan pienemmän, joten tällä on leveyttä vain 20 cm. Laukku on muodoltaan neliö, joka taitetaan ylhäältä kaksinkerroin ja taitos kiinnitetään nepparilla.


Ompelukoneen vältteleminen saa aikaiseksi välillä aika toivottomia tekoja. Näppärä ompelija olisi ommellut tuon vetoketjun paikalleen hetkessä. Minä kikkailin sen virkkaamalla kiinni ja se kesti tunteja. Aiemminkin olen käyttänyt samaa pinterestissä vastaan tullutta tekniikkaa, mutta tällä kertaa kiinnitin vetoketjun vasta lopuksi.


Virkkasin vetoketjukankaan läpi ketjusilmukoita ja kiinnitin laukun viimeisen kerroksen ja ketjusilmukat toisiinsa piilosilmukoilla. Ei tullut niin siisti kuin ompelemalla olisi tullut, mutta hyvin välttää minulle.


Muutenkin olen taas innoissani tästä laukusta - tykkään, tykkään, tykkään! Laukussa on paljon loppuunmietittyjä yksityiskohtia, mitkä tekevät tästä viimeistellyn. Ei varmaan tarvitse mainita, että odotan Virkkurin seuraavaa osaa malttamattomana.

27 kommenttia:

  1. Hieno! :) Minunkin on pitänyt tehdä tuollainen pikkuclutch, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi aloittaa.

    VastaaPoista
  2. Onpas se näppärän näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppärä todellakin! Kaikki tärkeät mahtuu hyvin laukun sisään ja siellä pysyvät, kun on kerrankin vetoketju:)

      Poista
  3. Ihana clutc! :D Tällaisen minäkin vielä joskus aion tehdä... ;)
    Ja täällä kans yksi joka odottaa uutta kirjaa malttamattomana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli tehdä kirjaan ennakkotilaus:) Tosin tulee varmaan sellaisella etanapostilla, että on ehkä pakko käydä kirjakaupoilla hiukkasen kurkkimassa, mitä kivaa uudesta kirjasta löytyy.

      Poista
  4. Suorastaan ihastuttava! Nahkahihna on kiva yksityiskohta ja kruunaa laukun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkurin myötä olen katsellut kirppareiden nahkavöitä ihan uusin silmin!

      Poista
  5. Upea! Ja kiitos tuosta vetoketjun kiinnitys-vinkistä, itsekin välttelen ompelukonetta joten tätä tekniikkaa tulen todennäköisesti itsekin käyttämään, vaikka viekin enemmän aikaa kun perinteinen ompelu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä mulla ei edes ole omaa konetta, enkä aina jaksa lainata. Varsinkin kun onnistuu ilmankin. Vuorikangastakaan ei siis tässä kassissa ole:)

      Poista
  6. Onpa nätti! :) Neliöstä puoliksi taitettavat laukut ovat näppäriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös mallista! En olisi itse osannut lähteä tällaista tekemään, mutta onneksi lahjakkaammat suunnittelee:)

      Poista
  7. Todella kiva kassi. Moderni ja pelkistetty. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovat on suunnitelmat käyttää tätä vuosia:) Kalalanka kestää ja sen voi heittää pesukoneeseenkin huoletta.

      Poista
  8. Mahtava! Ja niin tyylikäs, tykkään :)

    VastaaPoista
  9. Oi että, miten valtavan hieno!

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköinen tyylikäs laukku! Voi pitäisikö alkaa virkkamaan!

    VastaaPoista
  11. Täällä on toinen, joka odottaa malttamattomana tuota virkkurin 2 osaa. Kuulemma se sisältää vaativampia malleja kuin ensimmäinen, joten odotan sitäkin suuremmalla innolla.:) Laukkusi on nätti ja tuo nahkahihna on sopii täydellisesti mukaan.:)

    VastaaPoista
  12. Virkkaamalla kiinnitetty vetoketju, jännittävää...

    VastaaPoista
  13. Kiitos teillekin kommenteista! Pikainen reissu Poriin ja vatsatauti veivät sen verran voimia, etten ole juuri koneelle päässyt vastaamaan, mutta eiköhän se tästä:)

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Upea!
    Itse tässä opettelen virkkaamista ja jonkinlainen laukku valmistumassa. Mistä muuten löysit tuon nahkahihnan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virve! Nahkahihna on kirpparilta löytynyt vyö, joka on pätkäisty sopivaan mittaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...