tiistai 1. huhtikuuta 2014

Crescendo


Epätavallisen Ihanan paketin toinen osa tuli ajallaan ja neuloutui vauhdilla huiviksi. Hiukkasen hullaannuin tuosta upeasta langasta (The Uncommon Thread Merino Fingering II) ja sen väreistä.


Paketin mukana oli myös KallioKnitsin huiviohje Crescendo, joka ei näyttänyt yhtään hullummalta. Käytännöllinen malli jokapäiväiseen käyttöön ja kokoa on sen verran, että sen saa kiedottua lämpimästi kaulan ympärille.


Tv-neuleelle oli tarve, ja tämä malli toimi siinä tehtävässä loistavasti: raitoja, ainaoikeaa ja muutamia langankiertoja. Huivin olisi voinut pingottaa vielä reippaammin, mutta en oikein jaksanut keskittyä pimeällä parvekkeella perjantai-iltana. Minun mittaiselle erittäin sopiva näinkin, himpun alle kaksimetrisenä.


Väreinä huivissa pitkäaikaiset suosikit, eli tummanharmaa (grit) ja kullankeltainen (golden praline). Tässä vaiheessa vuotta värit tuntuvat ehkä enemmän syksyisiltä kuin keväisiltä, tai sitten vaan kuvittelen.

Nuoremman tytön mielestä värityksestä tulee mieleen mehiläinen, joten ehkä jonkinlaisena kevätpörriäisenä voin tämä kaulassa liidellä. Kylmä tuolla on edelleen, joten huiveja tarvitaan vielä pitkään!

25 kommenttia:

  1. Kaunis huivi ja kauniit värit. Itsekin hipelöin tuota lankaa (ainakin luulen, että se oli tuota :)) Titityyn osastolla Helsingin kädentaitomessuilla, mutta en sitten ostanut, kun ei ollut mallia tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin yritän nykyään tuota:) Siis etten osta, ellei ole mallia tiedossa. Tiukkaa tekee, mutta alkuvuosi on mennyt ainakin tähän asti erittäin hyvin.

      Poista
  2. Oooh, on kaunis! Ihanan simppeli, just tuollasii vois omistaa vaikka satakaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä huivejahan riittää...! Ehkä jatkossa keskityn vähäksi aikaa johonkin muuhun:)

      Poista
  3. Kaunis huivi ja tosi hyvän mallinen ja kokoinen! Ja harmaa ja keltainen on kyllä hieno väriyhdistelmä - vuodenajasta riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös! Enkä usko, että ihan heti kyllästyn tuohon väriyhdistelmään:)

      Poista
  4. Onpa kaunis huivi taas! Ja värit on just hyvät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mikä siinä onkin, että näitä huiveja on niin kiva neuloa:)

      Poista
  5. Upea huivi! Ja väritys on mitä mainioin. Tahtois kyllä samanlaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tulee kyllä varmasti kovaan käyttöön, joten ehdottomasti suosittelen! Puikot heiluen sielläkin:)

      Poista
  6. Tosi kaunis, väriyhdistelmä viehättää kovasti ja mallikin on toimivan näköinen.

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja on kyllä ihanat värit!

    VastaaPoista
  8. Oi oi, miten ihana! Todella kauniit värit!

    VastaaPoista
  9. Kaunis väriyhdistelmä huivissa. Aivan ihana!

    VastaaPoista
  10. Todella nätti! ihana väriyhdistelmä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos, kiitos :) On muuten myös ihana kietoutumishuivi. Pitää tällaisen vilukissan lämpimänä tarvittaessa sisälläkin:)

    VastaaPoista
  12. Sulle on tunnustus mun blogissa :)

    http://vihrealankablogi.blogspot.fi/2014/04/kevat-tuli-lumi-tuli-onneksi-on.html

    VastaaPoista
  13. Hurmaava huivi, tosi kauniit värit!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihastuttava huivi. Tuo väriyhdistelmä on tosiaan ihan huippuhyvä!

    VastaaPoista
  15. Moikka! Oon jo jonkin aikaa selaillu sun blogia silloin tällöin ja tahdon kiittää antamastasi inspiraatiosta ja ohjeista! Innostuin perustamaan itellenikin "käsityöblogin", ja olis mukavaa jos vilkaisisit jospa vaikka tykkäisit mun blogista yhtä paljon kun mä sun!♥ http://silmukoitua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia teillekin:) Ja kiva kuulla jutzq, että olet perustanut blogin - täytyypä tulla kurkkaamaan!

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Muutaman mutkan kautta löysin blogiisi ja onneksi löysin, täällä on paljon kivoja juttuja! Täytyy paremmalla ajalla selata blogia tarkemmin.

    VastaaPoista
  19. Hieno huivi ihanissa väreissä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...