maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskoristeita

Viime pääsiäisenä rairuohot olivat vitriinikaapissa ja pajunoksat parvekkeella kissoilta piilossa. Kukaan ei muistanut kastella ruohoa, joten sinne kaappiin se vähitellen kuihtui. Tänä vuonna pääsiäinen on huomattavasti enemmän esillä meidän keittiössä.


Ensinnäkin paperinarusta tehty pääsiäisruoho on viimein valmis. Paperinaru on ryijysolmuilla solmittu ryijykankaaseen. Hidasta ja yksitoikkoista puuhaa, mutta tykkään tästä ikiruohosta paljon. Käytin samaa mittaa kuin valoryijyssä, joten ruoho on n. 5 cm korkeaa. Lisäksi virkkasin ruoholle pyöreän korin matonkuteesta.


Suklaiset pääsiäismunat eivät kauaa ruohoa korista, joten virkkasin varuiksi muutaman minimunan tällä ohjeella. Melkein kaikki yksivärisiä, vaikka ohjeen kuvassa on ihanan värikkäitä. Laiskuus iski.


Pöllöpariskunta koristaa paria feikkipajua ja kuivia oksia. Jostain syystä nämä eivät kiinnosta kissoja ollenkaan. Kissankarvoja näkyy kuitenkin roikkuvan tuolla kuvan alareunassa, joten lähellä ovat käyneet. Pöllöjen ohje on Dropsilta ja löytyy täältä. Ensi vuodeksi voisin tehdä virkattuja narsisseja, jotta saadaan kukkiakin pöytään.

Niin, ja olipas kiva lukea teidän kommentteja keskeneräisistä töistä! Niitä näkyy riittävän kaikilla. Jotain hyötyä niistäkin, sillä ainakin itse luulen olevani kärsivällisempi ihminen kuin ennen:).

10 kommenttia:

  1. Sympaattinen kestoruoho! Myö unohettiin koko rairuoho tänä vuonna :D

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania pääsiäisjuttuja! Kaikki tyynni! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana rairuoho ja varsinkin nuo pääsiäismunat ovat aivan ihania :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ikiruohoa -- ja kaikkea muutakin kivaa. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos :) Ei tartteis enää pitkään pääsiäisvapaita odotella!

    VastaaPoista
  6. So happy you liked the egg pattern! They came out so cute. And I love those owls too :)

    VastaaPoista
  7. Iik kuinka ihana tuo paperinaruruoho. Harmi kun huomasin tämän nyt vasta. Enää ei ehdi tehdä omaa. Voi kun muistaisi sitten ensi vuonna. Vaikka lapsista onkin ihmeellistä seurata sitä ruohon kasvamista. Olen vain huono muistamaan tuollaisia rairuohojen laittoja. :)

    VastaaPoista
  8. Pöllöhän onkin oiva pääsiäislintu, ihanat olet tehnyt!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...