keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pikkuprinssille


Pari pientä neulomusta valmistui joululahjoiksi. Toinen niistä on Picklesin King of the Castle -hat kaksinkertaisesta merinolangasta. Pipo meni lahjaksi alle vuoden ikäiselle pojalle, mutta aika arvuuttelemalla menin koon suhteen. Lanka oli ohuempaa kuin ohjeessa, joten tein pipon 3-4 -vuotiaan koossa. Mieluummin vähän iso kuin liian pieni. Pipo on erittäin joustava, joten toivon, että olisi pitkäikäinen. Pipon hauska kruunukuvio avautuu paremmin, kun se on oikeasti käytössä eikä vaan tasolle levitettynä.


Samaan pakettiin neuloin myös junasukat. Niitä on kehuttu niin valtavasti, joten pakkohan minunkin oli sellaiset neuloa. Parasta näissä taitaa olla se, että ne pysyvät hyvin jalassa. Pitkä varsi pitää myös pienet jalat lämpiminä. Sukat on neulottu Dropsin Karismasta 3 mm puikoilla. Sukkien ohje ja koskettava tarina löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...