maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulupallot


Sellainen neulottu joulupallohan tuolta kissan takaa pilkottaa. Kokeilin neuloa muutaman lahjaksi. Yksi hyvä tuli, pari kelpaisi tuolle kissalle leluksi.


Aloitin kokeilun Kauneimmat Joulun Käsityöt -lehdestä löytyvällä ohjeella. Kaunis, sopivankokoinen ja oikein onnistunut joulupallo siitä muotoutui, mutta jäin miettimään, miten ne norjalaiset joulupallot tehdään. Tässä lisäykset ja kavennukset tehtiin pelkästään puikon toisessa reunassa.


Helsingin Sanomien sivuilta löytyy perusohje Arnen ja Carloksen joulupalloihin. Artikkelin mukaan nopea neuloja neuloisi pallon tunnissa. Taidan kuulua aloittelijoihin, sillä minulta meni tunteja ja hermot. Joulupalloista ei millään tullut pallonmuotoisia. Luultavasti neuloin hampaat niin irveessä, että neuloin liian kireällä tuon kirjoneuleosuuden. Mutta kun yritin saada seuraavalle päivälle eskarin joulujuhlaan valmiiksi...

Näissä lisäykset tehtiin puikon molemmissa päissä ja jälki on huomaamattomampi. Mutta miten näistä tulikin niin suuret ja painavat. Kokeilin sekä 3 mm että 2,5 mm puikkoja, eikä huomattavaa eroa. Joulukuusessa pitäisi olla todella vahvat oksat, että näitä jaksaa kannatella. No, nämä kaksi jäi siis minulle. Ehkä pakkaan jouluksi mukaan ja testaan pysyykö kuusi pystyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...