keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Peittoja tarvitaan - tietysti

Jonkun ihanan neuleohjeen kun näen, niin se on pakko tehdä. Tämä vaaleanpunainen vauvanpeitto oli ensimmäinen kuvioneuletyöni. Virheitä löytyy vaikka kuinka paljon ja kyllä harmitti kun olisin halunnut siitä niin täydellisen. Onneksi en ole enää niin nipo... Olen oppinut ajattelemaan, että työni ovat omiani ja hyviä sellaisena kuin ovat! (= yritän välttää purkamista niin pitkälle kuin voin) Tämä toinen vauvanpeitto kuuluu sarjaan järjettömyyksiä. Löysin ohjeen neulelehdestä ja sehän oli "pakko" tehdä. Siinä vaiheessa meillä ei ollut enää ketään vauvaikäistä eikä mielessä käynyt, että olisihan sen voinut tehdä isommaksikin. Nyt se lojuu ns koristeena tai tyttöjen nukkeleikeissä mukana. Kannatti ostaa Kangas-Aitasta yön pimeinä tunteina kolmea eri lenkkimohairia (ei mitään halpaa) sekä Silo-lankaa. Mutta onhan se kaunis:)

Ja onhan sitä lenkkimohairia käytetty muuhunkin. Väkersin siitä torkkupeiton isoilla puikoilla. Yllättävän lämmin, vaikka reikäinen. Huono puoli on, että silmukat on jostain kohdin "levähtäneet" - tai mikä sana se nyt kuvaa sitä että ne ovat venyneet ja roikkuvat ihan ylimääräisinä ulokkeina. Yksi syyllinen näkyy kuvassa.

6 kommenttia:

  1. Herranen aika! :)
    Pakko kommentoida tuota ihanaa kissaa tuossa.. on aivan kuin miun edesmennyt 16-vuotias rouva. voi sniiiiiffff! :(

    VastaaPoista
  2. Tämäkin herra on jo 14-vuotias:) Sen verran laiska jo, että antaa lankakerien olla rauhassa.

    VastaaPoista
  3. Hei! Sattumalta osuin tälle sivulle, kun etsiskelin kuvia vauvanpeitoista. Ihanat peitot sinulla! Muistatko mistä neulelehdestä tuon mosaiikkipeiton ohjeen katsoit? Olen aivan varma, että olen itsekin sen jossain nähnyt, mutta kun en millään muista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Moda-lehdestä, mutta onneksi löytyy myös Kangas-aitan sivuilta, eli klikkaapa tänne Sulo-vauvanpeiton ohjeeseen:

      http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/A7A0C5850F95E0ECC22577FC005ECE15/$file/Sulo-vauvanpeitto.pdf

      Poista
  4. Hei! Ihanat peitot! Mistä löytäisin vaaleanpunaisen sydän-peiton ohjeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja voi itku, kun en yhtään muista, mistä tuo peiton ohje löytyy. Se on jostain käsityölehdestä muutaman vuoden takaa ja ajalta, jolloin en vielä merkkaillut mitä lankaa tai puikkoja käytin,saati sitten minkälaista ohjetta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...