sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Mind the Gap


Tammikuussa näin Valaan villapaita -blogissa hauskat raitasukat, jollaiset minun oli ehdottomasti saatava itselleni. Sukat oli neulottu itseraidoittuvasta langasta, jonka värimaailma on poimittu Lontoon metrokartasta. Nerokas idea!


Huomaamatta olin klikkaillut itseni kaupan sivuille (löytyy täältä) ja nakannut koriin yhden vyyhdin. Aloitinkin sukat jo keväällä, mutta homma tyssäsi kantapäähän.


Viikko sitten uusi yritys, sillä tarvitsin matkaneuletta. Kokeilin varpaista varteen ohjetta (Vanilla socks), jossa kantapää tehdään jälkikäteen. Ihan näppärä tapa neuloa sukat, mutta hiukkasen reilut tuli. Sopii hyvin tällaiselle tumpelolle, joka ei osaa tiimalasikantapäätä tehdä.


Ihan parhaat sukat tuli, täydelliset värit ja on muuten taas sen verran viileää, että kyllähän täällä villasukkia tarvitaan.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kuutio-laukku


Jonkun aikaa kesti, mutta sainpahan otettua itseäni niskasta kiinni ja viimeistelin Kuutio-laukun. Itse virkkaaminen eteni joutuisasti ja uuden, optisen virkkauksen, opetteleminen oli oikein hauskaa. Kuvion etenemistä seurasi mielellään, eivätkä kolme lankaakaan kovin pahasti sotkeutuneet keskenään.


Mutta sitten tuo viimeistely... Pohjasauman ompelu, nepparit ja hihnan ompelu otti aikansa. Enkä edes miettinyt, että olisin ommellut tähän kankaasta vuorin. Ohjeen mukaan kokeilin tähän laukun kiinnitystä kahdella nepparilla. Vetoketju olisi toimivampi, mutta laiskuus iski.


Loppujen lopuksi tästä tuli meikkipussukka. En osaa mieltää tätä käsilaukuksi ja ilman vuorta tämä on siihen tehtävään liian lötkö. Pakko myöntää, että jos vielä käsilaukun virkkaan niin se on ehdottomasti kalalangasta! Tämä on näitä projekteja, joissa itse prosessi on tärkeämpää kuin lopputulos. Vaikka onhan tämä varsin hieno meikkipussukka, joten tyytyväinen olen valmiiseen tuotteeseenkin.


Ohje Kuutio-pikkulaukkuun löytyy Virkkuri kakkosesta ja tähän meni kolme kerää Cataniaa, yksi kerä per väri. Niin, ja koukkuna kaksimillinen.

Olen muuten vihdoinkin päässyt yli käsityöpläähistäni. Siihen tarvittiin sukkapuikot ja värikästä lankaa, eipä olisi ikinä uskonut.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Karkkitikkarit


Nova Melinan blogissa törmäsin hauskoihin karkkitikkareihin. Synttäreiden kiitoslahjat aiheuttavat välillä päänvaivaa, vaikka en niitä kovin tosissaan otakaan. Jotain pientä, mielellään itsetehtyä, ei mitään kallista - sillä mennään. Aina ei siihen askarteluun ole kuitenkaan paljoa aikaa, joten karkkitikkarit ovat aivan täydellinen idea.


Tulevan eskarilaisen synttäreitä juhlittiin eilen, ja väkersin nopsaan tarhakavereille makoisat tikkarit. Samaa ideaa aion ehdottomasti käyttää elokuussa, kun juhlitaan vanhemman neidin 9 v synttäreitä.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Mustavalkoista


Vaikkei kesäloma vielä alkanutkaan, olen pitänyt lomaa käsitöistä. Into tehdä ja touhuta on nyt kadonnut jonnekin. Jottei menisi ihan lorvailuksi iltaisin telkkarin ääressä, olen hitaasti silloin tällöin virkannut pari pientä pussukkaa Virkkurin vinoraitalaukun ohjetta mukaillen. Toinen kännykälle, toinen korteille. Napakat pussukat tuli kalalangasta, eikä ihan heti lörpähdä.


Näitä mustavalkoisia onkin jo hieno kokoelma!

perjantai 23. toukokuuta 2014

Perhosmagneetit


Samalla teemalla jatketaan. Tanssinopettajalle tokaluokkalainen askarteli itse kauniin kortin ja kuoreen sujahtaa mukaan pieni perhosmagneetti. Toisellekin perhoselle olin tehnyt suunnitelmia, mutta sotkin liiman kanssa niin pahasti, että taitaa jäädä meille. 


Nyt tekisi mieli virkata värikäs perhosparvi keittiötä piristämään. Yhden perhosen virkkaamiseen menee ehkä vartti, joten ei mahdoton suunnitelma. Ohje perhosiin löytyy täältä.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Lahjarättejä


Tänä keväänä tarhantädit saivat lahjaksi tiskirättejä ja tummaa suklaata. Vinkin sain yhdeltä teistä lukijoista, joten kiitos siitä! Tiskirättiä olin mietiskellyt itsekin, mutta välillä sitä epäilee itseään. Varsinkin nyt, kun edessä on jäähyväiset, joten pitäisikö lahjan olla jotenkin erityisen hieno? Kaksi tädeistä on ollut neitokaisen mukana tarhaelämässä kokonaiset neljä vuotta, ja syksyllä alkaa eskari uusien opettajien kanssa.


Tämä kevätlahja sopi kuitenkin oikein hyvin tiukkaan aikatauluun ja niukkaan budjettiin. Eikä ainakaan pahasti mennyt metsään, sillä ei löydy tiskirättiä tai suklaata viiden inhotuimman lahjan joukosta (linkki Hesarin artikkeliin).

maanantai 19. toukokuuta 2014

Mon petit gilet rayé


Oli jo aikakin neuloa raitatakki, sillä raidat on ihania ja Noro varsinkin on parhaimmillaan raidoitettuna yksivärisen kanssa. Parasta tässä oli tietysti se, että kotoa löytyi kerrankin valmiina sopivat langat (Noro Kureyon Sockin lisäksi Dropsin Alpacaa) eikä tarvinnut kurvata lankakaupan kautta.


Pitkään kuitenkin kypsyttelin ideaa, mutta mitä enemmän ihailin muiden tuotoksia Ravelryssä niin pakko oli aloittaa. Epäilytti kun ohjeessa oli vain yksi koko - onkohan se sopiva, entä osaanko muokata sitä tarvittaessa vai joutuuko tässä taas purkamaan? 


Lisäsin takkiin pari raitaa enemmän ennen kuin hihat erotettiin. Ihan turhaan nyt kun jälkikäteen katselin takkia päällä, mutta en osannut hahmottaa sovitellessa. Yleensä hartiat kinnaa ja hihat on liian tiukat, mutta nyt olisi riittänyt muutama lisäsilmukka hihoihin ja vartaloon.


Tarkkaan tutkailin Norokerää ennen aloittamista ja kurkistelin kerän sisällekin, mutta silti se pääsi yllättämään. Muutamassa kohdassa langan väri muuttui hyvin lähelle tuota alpakkalankaa ja tietyssä valaistuksessa raidat näyttävät siinä kohtaa katoavan kokonaan. En kuitenkaan alkanut pätkiä lankaa, ei se nyt niin paljoa häiritse.


Yläosan lisäykset tehtiin muuten tyyliin "lisää tasaisin välein 30 silmukkaa". Jos on muitakin, jotka tähän kaipaavat valmista laskuria, niin se löytyy täältä. Ainakin minulla ne lisäykset eivät ole koskaan tasaiset, vaikka kuinka lasken.


Ihana takki tuli, kyllä kannatti tikuttaa. Ohje on Isabelle Milleretin Mon petit gilet rayé ja se löytyy ilmaiseksi täältä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...