sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Hovera


Aikalailla samoihin aikoihin, kun helteinen kesä alkoi kääntyä kohti syksyä, otin puikoille paksuhkon villaneuleen. Snurresta kysyttiin, josko haluaisin neuloa heille mallineuleen syksyn uutuuslangasta, the Fibre Companyn Loresta. Lore on rouheaa dk-vahvuista 100 % englantilaista lampaanvillaa, ja värikartasta löytyy 16 upeaa sävyä. 


Eilen The Fibre Co. lanseerasi yhdessä tämän uutukaisen langan kanssa the Borrowdale Collectionin, jonka kaikki 21 ohjetta on neulottu Loresta. Hovera on yksi malliston neuleista, ja sen on suunnitellut Annie Lupton. Se on ryhdikäs, vähän ehkä jakkumainenkin villatakki, jonka etu- ja takaosassa kulkee pystyt palmikkoraidat ja paljon, paljon nyppyjä. 


Takki neulotaan alhaalta ylöspäin. (Tällä kertaa en voinut kiukutella ja jättää neuletta keskeneräisten pinoon, koska olin luvannut tämän valmiiksi syyskuuhun mennessä...) Olkasaumat silmukoidaan yhteen mattress stitch -tekniikalla, ja se tuo ryhtiä takin yläosaan. 


Tämä neulehan olisi valmistunut hetkessä, ellei olisi ollut niin paljon nyppyjä jarruttelemassa menoa. Tällä langalla neulottuna neuleen palmikot ja nypyt pääsevät kyllä oikeuksiinsa, ja suosittelen lankaa ehdottomasti erilaisiin pintaneuleisiin.


Neuloin villatakin ohjeenmukaisesti 4 mm puikoilla, mutta itse voisin helposti käyttää kyllä paksumpiakin puikkoja. Jonossa on talveksi parikin neuletta, johon Lore sopisi mitä parhaiten. Snurreen lanka tulee myyntiin ensi viikolla. 

8 kommenttia:

  1. Kaunis takki, mutta huh, kun on paljon nyppyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapa olla, että omaan takkiin jäisi pari nyppyä neulomatta:)

      Poista
  2. Lankaa vaikuttaa ihanalta! Tasaista jälkeä olet saanut aikaan kaikista hidastavista nypyistä huolimatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on ihana! Talvi lähestyy (vaikka nyt ei yhtään tunnu siltä), ja kaikenlaiselle villaiselle olisi tässä taloudessa tarvetta :)

      Poista
  3. Rakastuin tuohon ensimmäiseen valokuvaan, aivan ihana <3

    Lanka vaikuttaa mielenkiintoiselta, aion tutustua siihen tämän syksyn aikana :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuva on minunkin suosikkini:) Kovasti täälläkin odotellaan, että lanka tulisi myyntiin.

      Poista
  4. Upea neule ja kauniin näköinen lanka!

    VastaaPoista
  5. Jesta, mikä määrä nyppyjä! Mitalin ja muutaman pokaalin arvoinen suoritus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...