perjantai 30. marraskuuta 2012

Lisää valoa

 
Valoprojekti jatkuu, ja nyt on vuorossa ekaluokkalaisen huone. Taittelin, leikkasin ja liimailin paperisista muffinssivuoista kukkasia valosarjaan. Idea täältä. Tyttö tykkää hurjasti ja ensimmäiset pikkujoulutkin on juhlittu hämärässä valaistuksessa.
 
 
Pakko laittaa myös kuva meidän kisusta, jonka mielestä lankakerä on loistava tyyny. Kisun oli pakko änkeä seuraan, kun askarreltiin päivällä tyttöjen kanssa keittiön pöydän äärellä.
 
Lumista joulukuun alkua kaikille!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ensimmäinen Välkky


Muutama viikko sitten kaupan lehtitiskiltä tarttui mukaan Kotiliesi (23/2012), jossa oli värikäs kansi ja välissä käsityöohjeita. Yksi ohjeista oli päällinen Ikean Alseda-jakkaraan Esteri-ontelokuteesta (ohjeen virallinen nimi: Välkky-irtopäällinen jakkaraan). Esteriä löytyy aika herkuissa väreissä ja ajattelin neuloa siitä tytöille omansa. Tampereen messuilta raahasin mukanani pinkkiä ja oranssia ontelokudetta Kauhavan Kangas-Aitan standilta.

Ensimmäinen jakkara on nyt päällystetty, ja kerään voimia toisen neulomiseen. Ontelokude on raskasta neulottavaa, ja tämän neulomisessa ei tapahdu oikeastaan mitään jännittävää. Se mikä yllätti, oli ontelokude itsessään. Esteri on polyesteria ja varsin kiiltävää ja liukasta. Alunperin odotin jotain Lilli-ontelokuteen (puuvillaa) kaltaista, mutta näihin irtopäällisiin polyesteri on oikein sopivaa. Pesu 60 asteessa kuulostaa loistavalta, ja tämä venyy ja paukkuu sen verran, että tiukallakin käsialalla neulottu päällinen meni hienosti jakkaran päälle.

Mutta siis, tämä on yksi näitä projekteja, jotka jaksaa vain sen takia, että lopputulos palkitsee:). Tykkään siitä, että kotona näkyy käsillä tekemisen jälki ja kokeilen innoissani uusia ideoita. 

Edit: Ohje löytyy myös Kauhavan Kangas-Aitan nettisivuilta.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Lumi-säärystimet


 
Halusin säärystimet, sellaiset perusharmaat, jotka menee kaiken kanssa. Milja Uimosen Lumi-säärystimet tuntuivat parhaimmalta vaihtoehdolta ja sopiva lankakin (Dropsin Nepal)  löytyi kotoa. Säärystimissä on helppo pitsikuvio, vaikkakaan se ei näissä kovin hyvin näy. Tykkään lopputuloksesta ja tiedän, että näille on paljon käyttöä :).

torstai 15. marraskuuta 2012

Sytykeruusut




Vihdoin minäkin pääsin kokeilemaan sytykeruusujen tekoa, osallistuin nimittäin Työväenopiston kurssille. Kerrankin oli kiva harrastaa jotain ihan porukassa, kun muuten tämä mun käsityöharrastus on aika yksinäistä hommaa illan pimeinä tunteina. Ruusuista suurin osa menee lahjoina eteenpäin, kun itsellä ei ole paikkaa, missä niitä poltella. Nyt laitoin ruusut lasipurkkiin, sillä kauniita ovat koristeinakin.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Keittiön väripilkut

 
 
Patalapuille kävi taas köpelösti. Heitin roskikseen viimeisenkin, joka löytyi keittiön pöydän alta silputtuna. Nyt halusin keittiöön kirkkaita värejä ja innoistuin virkkaamaan patalappuja tällä ohjeella. Afrikkalaisen kukan ympärille virkataan pylväitä. Hauska pinta tulee virkkaamalla pylväät edellisen kerroksen pylväiden ympärille joko etu- tai takakautta. Katsotaas, miten pitkään nämä säilyvät ehjinä.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Flukra




Jälleen huivi, mutta tällä kertaa äidille syntymäpäivälahjaksi. Melkein pari kuukautta myöhässä, mutta kumminkin. Esittelin kyllä kuvan tulevasta huivista silloin synttärinä. Kotoa löytyi pari kerää Debbie Blissin Rialto Lacea harmaana, joten etsiskelin siihen sopivaa mallia. Päädyin Flukraan, josta olin nähnyt jo aiemmin upeita versioita sekä ohuemmasta että paksummasta langasta.

Alussa huivi edistyikin vauhdikkaasti ainaoikein-neuleen vuoksi, mutta tyssäsi sitten pitsikuvioon. Kuvio ei ole vaikea, mutta vaati jotenkin extra-paljon keskittymistä. En siis voinut neuloa silloin, kun lapset olivat kotona ja hereillä. Toisin sanoen neulomisaikaa olisi ollut klo 23-7.30, mutta en enää silloin jaksanut:). Kerros silloin, toinen joskus myöhemmin ja kun reunukseen asti pääsin, niin loppu valmistuikin sitten helposti. Hyvä tuli, ja lahjansaajakin oli tyytyväinen.

 Mukavaa Isänpäivää ja tervetuloa uudet lukijat!

torstai 8. marraskuuta 2012

Uusi valonlähde

 
Joku aika sitten esittelin isoa paperinarupalloa, jonka neulominen oli alussa varsin takkuista hommaa. Alun jälkeen neulominen helpottui ja nopeutui jonkun verran, mutta kyllähän se oli sormille ja käsille rankkaa touhua. Tällä kertaa en juurikaan nauttinut sileän neulomisesta, mutta tiesin, että lopputulos palkitsee. Sain ihanan valokoristeen olkkariin!

 
Valaisin on neulottu paksusta paperinarusta 7 mm puikoilla. Sileää neuletta pyörönä koko vyyhti loppuun.
 
 
Rautalankaverkosta leikkasin kaksi n. 60 x 42 cm palaa, jotka kiinnitin pitkistä reunoista toisiinsa. Sisälle tein pari palaa verkosta pitämään kehikon muodossaan ja pitämään valosarjan paikoillaan. Noita palasia en vielä kiinnittänyt mitenkään. Katson ajan kanssa, mikä niiden lopullinen paikka on.
 
 
Kastelin paperinaruneuloksen vedessä ja venytin sen kehikon ympärille. Istuu siihen täydellisesti! Sitten vielä kiinnitys ylä- ja alareunoista virkkuukoukun avulla.
 
Ohjeen sain Nurmeksen käsityökeskuksesta ja sieltä ostin myös kaikki tarvikkeet valaisimeen. Nyt vaan toivon, että kissat eivät luule tätä valaistuksi deluxe-raapimispuuksi.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Rock Island

 

Jared Floodin Rock Island on yksi huivisuosikeistani. Valokuva mallista huivi kaulassaan jäi samantien mieleeni, kun näin sen Ravelryssa ensimmäistä kertaa. Huivi on roikkunut suosikeissani, mutta vasta alkusyksystä mietin tosissani, olisiko minusta neulomaan tällaista huivia. Pidin huivin neulomista vaikeampana, kuin se oikeasti olikaan.

 
Huivi aloitettiin neulomalla ensin reunus, josta poimittiin sitten silmukat ja edettiin keskemmälle. Juuri tuon reunuksen neulominen oli koko jutun puuduttavin osuus ja eteni todella hitaasti. Sen jälkeen loppu valmistuikin nopeasti, mutta en millään innostunut pingottamisvaiheesta.
 
 
Lopulta ostin Villavyyhdistä pingotussetin (en nyt sentään ihan vain tätä projektia varten) ja pingotin huivin sen avulla. Tämä ensimmäinen oli vähän harjoituskappale ja olisin voinut pingottaa huivin voimakkaamminkin. Oli se kuitenkin nopeampaa ja hauskempaa kuin nuppineulojen kanssa touhuaminen.

 
Lankana on Debbie Blissin Rialto Lace ja puikot 4 mm. Lopputulos on ihana ja unelmankevyt. Huivi jää kuitenkin odottamaan kevättä, sillä nyt tarvitaan jo paksumpaa kaulan ympärille. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...