keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Turha härpäke



Pinterestin kautta löysin jo talvella hauskan virkatun huiviviritelmän, jonka päätin toteuttaa. Ensimmäinen versio alkoi tökkiä jo alkuvaiheessa langan värin vuoksi, joten vaihdoin toiseen mutta ohuempaan. Olisi pitänyt tehdä useampi virkattu ketju, sillä nyt jäi niin vaatimattomaksi koko huivi. En ole kuitenkaan jaksanut alkaa korjata, sillä mieli on jo muuttunut tässä kevään ja kesän aikana. En osaa tällaista pitää, joten olkoon. Saunan ovessa se on nyt roikkunut muutaman kuukauden, enkä taida keksiä sille parempaa käyttöä.

Ohje löytyy täältä, ja on muuten tosi nopea ja helppo ja ohjeen kuvissa ihan nättikin.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juneberry


Punaisen, villaisen pitsihuivin neulominen kesäkuussa ei tunnu kovin järkevältä, mutta huivin neulominen vei mennessään. En malttanut odottaa, miltä huivi näyttää kunkin pitsikuvion jälkeen ja iltaisin piti neuloa vielä pari kerrosta ennen kuin pääsin nukkumaan.


Ihastuin Jared Floodin Juneberry Triangleen nähtyäni sen Missä neuloimme kerran -blogissa Neulistin toteuttamana. Malli tuntui etukäteen haastavalta, sillä siinä neulotaan pitsiä myös nurjalla puolella. Päätin testata, riittääkö taidot ja hermot tällaiseen projektiin. Ohje oli erittäin selkeä ja loppujen lopuksi aika yksinkertainen. Hitaammin se tietenkin edistyi, kun nurjalla puolellakin piti keskittyä pitsikuvioon. Nypyt jätin suosiolla tekemättä.


Lankana on Cascade Yarns 220 Heathers ja puikot 5,5 mm. Jostain syystä poistuin Snurresta punaiset langat mukanani, vaikka harvemmin käytän punaista. Sävy on kuitenkin enemmän tiilenpunainen kuin joulun. Ja vaikka kovin villainen huivi onkin, niin ihanasti se lämmittää hartioilla viileinä kesäiltoina. Niitä lämpimiä iltoja kun vielä odotellaan. 

Kerrankin pääsimme ulos asti kuvaamaan huivia. Kuvaussessio loppui varsin lyhyeen, sillä itikka-armeija ajoi valokuvaajan saman tien sisälle. Kaipa näistä kuvista jonkinlaisen käsityksen saa uudesta lempihuivistani:).

torstai 21. kesäkuuta 2012

POP-paloja



Ravelryn kautta törmäsin Tin Can Knitsin POP-peittoon ja se jäi kummittelemaan mieleeni. Lopulta oli pakko ostaa ohje jo senkin takia, että pääsin testaamaan miten tuollaiset palat neulotaan. Pitkästä aikaa innostuin myös Norosta. Tässä mallissa langan värit pääsevät todella kauniisti esille. Ei näistä peittoa tule, mutta jos pari tyynynpäällistä saisi aikaiseksi. Tavoitteena on neuloa pari palaa illassa ja tiedä vaikka jos juhannuksena kerkeäisi muutaman palan enemmänkin.

Aurinkoista & ihanaa juhannusta kaikille!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesämekko



Varsin verkkaisaan tahtiin valmistui tämä toinen liivimekko. Aloitin jo huhtikuussa lähes samantien kun edellisen sain valmiiksi, mutta taisi jäädä muiden projektien jalkoihin. Tuskastun myös helposti, jos pitää tehdä toinen samanlainen. Siksipä niitä sukkia ja lapasiakin on niin vaikea tehdä:).

Mekko oli mitä paras tv-neule ja taisi olla useammankin kerran pihalla mukana, sillä ohjetta ei paljoa tarvise seurata. Pidän väreistä ja niin pitää tyttökin! Tyttö olisi halunnut tähdenmuotoiset taskut, mutta tuntui helpommalle virkata perusympyrät. Onneksi ei tullut pahempia nurinoita. Ohje löytyy siis kesän 2012 Novitasta ja lankana on Miamia.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Parveketiput

 


Nämä värikkäät pikkulinnut ovat jo monille tuttuja Lucyn Attic24-blogista tai useista muista blogeista, joissa virkattuja lintusia on esitelty. Pitkään olen ihastellut, mutta kun ei ole ollut linnulle sopivaa paikkaa, niin olen suosiolla jättänyt tekemättä.


Parveketta on sen verran uudistettu, että kattoon on ripustettu heinäseiväs. Siinä roikkuu mansikkaa, joskus tulevaisuudessa koristevalot ja sitten nämä parveketiput. Kaikki mukavasti sen verran korkealla, ettei kissat pääse käsiksi.

Lankana erilaisia puuvillan jämiä, koukku 3,5 mm ja ihan samaa ohjetta käytin molempiin, vaikka erilaisia tulikin :).

Kiitos kommenteista edellisiin, niitä on aina yhtä ihana saada & lukea!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Minivarjostin




Virkkasin kiinteillä silmukoilla tytön huoneeseen uuden seinälampun varjostimen. Samalla idealla kuin edellisenkin virkatun varjostimen. Vauhtia oli vähän liikaa, kun huomasin vasta siinä vaiheessa, kun varjostin oli valmis, että se on liian pieni. Olisi pitänyt ostaa isompi kehikko. Yritin korjata tilannetta ja virkkasin vielä alareunaan piparkakkureunuksen. Onhan se vähän mini, mutta tällä mennään. Lankana Rico Designin Creative Cotton ja koukku 4 mm.   

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Otto ovistoppari


Toinen lastenhuoneen ovista on hieman kenkku, eikä pysy millään auki itsestään. Naapurin porakonesalkku on toimittanut ovistopparin virkaa reilut puoli vuotta, mutta taitaa olla jo aika palauttaa se takaisin. Tämä pöllökaveri oli sen verran söpö, että menin ja ostin siihen ohjeenkin.


Otto on neulottu Novitan 7 veljeksestä ja Dropsin Karismasta + pinkinvärisistä langanjämistä. Pituutta kaverilla on 24 cm. Otto on täytetty pääasiassa vanulla, mutta pohjaan ompelin pussukan, joka on täytetty Granulex-rakeilla. Tarkoitushan on, että se jaksaa pitää oven paikallaan. Jälkeenpäin mietin, että halvemmaksi olisi tullut sellainen kirkas kissanhiekkarae (silikonista vai mistä lie valmistettu), oli nimittäin melkein samannäköistä.



Lopuksi vielä kuvat Otosta työmaallaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...